Päivän sana:

Pelon renkaita

Islam on kova sana meille eurooppalaisille nimikristityille. Me ymmärrämme heidän uskoaan ja sotaansa. Me selitämme julmat pahuudentyöt parhain päin: ’Me länsimaalaiset olemme ajattelemattomia riistäjiä, anteeksi kaiken aikaa!’ Aikaisemmin me ymmärsimme yhtälailla kommunismia ja halusimme dialogia heidän kanssaan. Näimme paljon hyvää ja kaunista kommarien veljeydessä, demokratiassa, luonnonsuojelussa ja vapaudessa.

Kirkon piirissä on suosittuja erilaiset keskustelut piispojen/kirkon vaikuttajien ja eri alojen jumalattomien filosofien ja tutkijoiden välillä. Olemme iloisia kirkon sisällä, kun joku ulkopuolinen suostuu keskustelemaan kanssamme. On hienoa heittää hengellis-filosofista läppää ihan viisaitten kanssa! Haluaisimme keskustella uskottomien kanssa hamaan iankaikkisuuteen asti.

Islamin pohjalta sikiää saatanallista väkivaltaa ja julmuutta enemmän, kuin koskaan. Renny Harlinin ’Kurkunleikkaajien saari’ kuulostaa ihan islamilaiselta terrorismilta. Vanha kunnon kommunismi oli puhdasta valtioterroria ja murhaa vuosikymmenten ajan. Ja sitä se on edelleen ainakin Kiinassa ja Kuubassa. Euroopan ja Suomen sivistyneen pakanan tunnistaa siitä, että heidän jokaisen maailmankäsityksen keskus on tuo omasta mielestään sivistynyt pöllö itse.

Vääryyden ja väkivallan tahoja kumarretaan, nuoleskellaan ja ymmärretään koska pelkäämme. Pelkäämme tänään islamilaisia, terroristeja, kuten muutama vuosikymmen sitten kommunisteja. Sivistyneitä pakanoita pelkäämme, koska mekin haluaisimme käydä viisaista ja kuuluisista…Ja olemme unohtamassa tärkeimmän:

- Kristillisyyden arvomaailma on ainoa pohja, mille voi kestävää rakentaa.

Ja vielä enemmän:

- Yhteys kristittyjen Jumalaan, uskonyhteys Jeesukseen on kaiken perusta.

Ei ole uskonnon, politiikan, talouden, kulttuurin tai urheilun erillisiä saarekkeita. On vain yksi perusta, minkä varassa kaikki toimii tai kaikki murenee. Ilman sovintoa, rauhaa, vapautta ja rakkautta, minkä Jeesus lahjoittaa kaikki on turhaa ihmisen, kansan ja maailman elinvaiheissa. Pelkkää unennäköä, harhaa ja pahuutta.

Tie pelosta vapauteen, orjuudesta uuteen alkuun käy Jeesuksen seurassa. Emme tarvitse muuta. Emme kaipaa Jumalan vihollisten opetusta. Jeesus on tarkoittanut meidät opettamaan ja käännyttämään ulkopuolisia. Meidän tehtävä on pelastaa kadotuksen tiellä olevat islamilaiset, hindut, ateistit, kommunistit, buddhalaiset. Jeesus ei käske meitä nöyristelemään ja jaarittelemaan joutavia. Hän antaa tänäänkin tehtävän ja lupauksen:

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matteus18-20)

Jeesus kanssasi, ystävä.

Heikki Linnavirta, kirkkoherra