Seurakuntalaiset ja erityisesti kirkon työntekijät ovat ottaneet tavaksi valitella sitä sun tätä tuomiokapituleihin. Hyvä kun saa valitella ahdistustaan myös kirkon herroille, mutta jotakin kertoo tuomiokapituleista ja sen jäsenistä lisääntynyt tarve valitella.
Tässä muutama kommentti, neuvo ja muistutus isokenkäisille ihan ilmaiseksi.

Tuomiokapituliin on helppo valittaa, kun tietää, että sieltä tulee aina se ymmärtäväinen, myötäeletyn ja sielunhoidollisen tuntuinen vastaus. Lisäksi tämä vastaus on helppo tulkita kymmenellä eri tavalla. (Sitä saa mitä tilaa, kun tilaa hurskaita lauseita).

Asessorien, tuomiorovastin ja piispan poppoo ei välttämättä ole ymmärtänyt tehtäväänsä kollegiona. Tehtäviä olisivat mm. kirkon lain ja järjestyksen mukaiset selkeät päätökset, ohjeet ja ratkaisut, eli kirkon hallinnointi! Sielunhoidollinen ja ylivarovainen tapa ymmärtää kaikkea on tehnyt tuomiokapituleista asiantuntemattomia sielunhoitoyksiköitä, jotka tuhlaavat aikaansa tehtäviin, jotka eivät heille kuulu.

Ja piispan rooli ja tehtävä: ’Piispa johtaa hiippakuntansa hallintoa sekä valvoo seurakuntien ja pappien toimintaa’ (KL 18 § 1). Hallinnointia ja johtamista, Raamatun, Kirkkolain ja Kirkkojärjestyksen tuntemista…Tätä piispan tulisi tehdä.

Olisiko ryhmätyönohjauksen paikka tuomiokapituleissa? Ja vielä loppukommentti silloin tällöin julkisuudessa esiin tulevaan onnettomaan toivomukseen tai odotukseen: ’Piispan pitäisi olla sielunhoidollisesti suuntautunut’. Olisiko valitusten määrä tuomiokapituleihin vähäisempi, jos hiippakunnan papit ja muut duunarit löytäisivät terapeuttinsa ja sielunhoitajansa oman työyhteisön ulkopuolelta? Piispan tulee olla hallinnollisesti pätevä uskovainen pappi.

Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra

Iso Ps. Kirjoitin tuon yllä olevan kommentin kökkölehti Kotimaan mielipidesivulle. Keskustelin Malle vaimoni kanssa niitä näitä autossa matkatessamme ja siitä johduimme puhumaan TV uutisesta, jossa oli kerrottu valitusten tekemisestä tuomiokapituliin. Yllä siis siitä tuumailuja hallinnon ja sielunhoidon eroista.

Tärkeintä on tietysti ’valittaa aina korkeimpaan’, niin kuin eräs ystäväni vanhainkodissa toisteli vähän usein koettuaan tulleensa huonosti kohdelluksi. Tuo ’Korkein’ myös noteeraa valituksemme ja auttaa meitä -ihan oikeasti- löytämään uutta voimaa, taitoa ja tyytyväisyyttä elämään.
Ja tuo Korkein ei odota vihaisia, tuohtuneita, tulikivenkatkuisia kirjeitämme, ei sähköpostia, ei haasteita eikä oikaisupyyntöjä. Vain kädet ristiin ja huokaus: ”Herra Jeesus, auta!”

Tämä on tehokkaampi osoite, kuin ’Herra Piispa’ tai ’Kunnioitettu Herra Tuomiokapituli’. Suosittelen siis nöyrää ja aitoa rukousta Jeesuksen puoleen kaikille marmattajille, katkeroituneille ynnä ylpeille kristityille, jotka luulevat kaipaavansa
oikeudenmukaisuutta, kostoa ja verta kentälle.