Päivän sana:

Piispat sotajalalla?

Arkkipiispa ja muut piispat kovistelevat Luther-säätiön pappeja. Jopa suosittelevat eroa kansankirkosta. Meidän kirkkoon mahtuu tällä hetkellä kirkon opit hylkääviä pappeja (esim. pastori Kylliäinen). Käymme dialogia kirkon sisällä monista Raamatun sanan vastaisista kysymyksistä kaikessa rauhassa. Mistä tämä hieman jälkisytytyksellä syntynyt kiire tuomita Luther-säätiö?

Tuomiokapituleissa on myös juristeja töissä. Kirkkojärjestyksen mukaan ’kirkon käyttämisestä päättävät kirkkoherra ja kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto yhdessä’ (KJ 15 §2). Kirkkoherran suostumus on ehdoton edellytys kirkon luovuttamisella ulkopuolisten käyttöön. Piispa Huovisen tapauksessa vastuullisin henkilö lienee tuon helsinkiläisen seurakunnan kirkkoherra, joka ei tainnut olla tehtäviensä tasalla. Kun kirkkoherrat hoitavat hommansa, niin Suomen kirkon itsenäisissä seurakunnissa löytynee toistaiseksi paikkoja myös Luther-säätiön toiminnalle. Kokoontuuhan Suomen kirkoissa myös monia herätysliikkeitä jotka opettavat, että oman liikkeen ulkopuolella ei ole pelastusta (esim. jotkut lestadiolaiset). Tässäkin olisi piispoille isoa tuumittavaa ja myös sielunhoidollista tehtävää.

Mutta…sitä tärkeintä mietin ja kaipaan itseltäni ja muilta, että oppisimme elämään uskon varassa ja luottamaan entistä enemmän Jeesuksen täydelliseen työhön ristillä. Olisimme entistä nöyrempiä ja varovaisempia, kun puhumme toisten uskosta ja pelastuksesta. Jumala on armollinen ja Jeesuksen risti on kaiken perusta.

Herra, armahda meitä pappeja, piispoja, maallikkosaarnaajia, Luther- säätiöläisiä, lestadiolaisia , körttejä, evankelisia, helluntailaisia, liberaaleja, miespappeja, naispappeja ja lukkareita myös! Jos pilkulleen oikean opin mukainen elämä toisi pelastuksen, niin Taivas jäisi tyhjäksi. Kiitos Herralle armosta ja Jeesuksesta!

PS. Itse kannatan naispappeutta, koska ensimmäinen kristillisen ilosanomanjulistaja oli Magdalan Maria. Tietääkseni hän oli nainen.

Jeesus kanssasi, ystävä


Heikki Linnavirta,
Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan kirkkoherra