Ystäväni muistolle

Vietimme hautajaisia Karjalohjan Lasikirkossa pienellä joukolla. Tunsin poisnukkuneen viidentoista vuoden ajalta. Hän oli kylämme yksi tunnettu persoona (Me kaikki tunnemme toisemme tällä kylällä. Tai ainakin väitämme tuntevamme). Minulle tuo ystävä tuli tutuksi sellaisena maailmaa nähneenä kulkijana ja monen ammatin taitajana, joka jostain syystä oli sitten jämähtänyt tänne pieneen kylään.

Yllätys minulle oli hänen nuoruus- ja aikuisvuosien laaja-alainen työ teatterimaailmassa: Puuseppänä, avustajana ja näyttelijänä useissa teattereissa ja niin kuin nykyään sanotaan: produktioissa. Sain nähdä muistotilaisuudessa monia vanhoja valokuvia ystäväni esittämistä roolihahmoista eri esityksissä. Paljon enemmän tuo ystävä oli ollut näyttelijä ja taiteilija kun mitä hän minulle aiemmin kertoi: ’Yksi avustaja tuhannesta tohtori Zivago -elokuvan joukkokohtauksissa olin ja Erakkoravussa myös’.

Mutta se mikä minua kosketti ja suretti oli ystävien ja tuttavien katoaminen vuosien varrella. Muutamaa kyläläistä lukuun ottamatta tuo paljon nähnyt ja kokenut kulkija eli viime vuodet hyvin yksin. Kun sairaus paheni ja muutti luonnetta kiukkuisempaan suuntaan, niin moni otti etäisyyttä. Me soittelimme silloin tällöin ja tapasimmekin. Ystäväni kertoi yksinäisyydestä ja siitä kuinka sairaus oli vaikea kestää, kun hoitoalalla yksi sanoo yhtä ja toinen toista ja joka suunnassa on vastassa asenne: ’Noin huonotuulista ja köyhää ihmistä ei kannata hoitaa. Noin ylpeää ei viitsi kukaan auttaa. Köyhien kuuluisi olla nöyriä ja hattu kourassa. Niin sitä armopalojakin saisi paljon mukavammin!’

Minua tämä ystävä usein muistutteli: ”Kerro sinä tuonne ylöspäin näitä minun asioitani, jos tulisin paremmin kuulluksi ja saisin apua.” Vastasin: ”Jumalan kanssa toimii suora yhteys ja sinun rukouksesi on kuultu ja kuullaan. Minä voin olla sivustatukena, mutta sinua rakastetaan. Jumala ei toimi, kuten kovat ja kylmät ihmiset.” Omissa esirukouksessani tämä poisnukkunut ystävä oli vuosia ’Pelasta Jeesus ja ota aikanaan Taivaan kotiin ’ -listalla.

Vietimme 70-vuotispäiviä aivan äskettäin tämän ystävän luona. Minua lämmitti hänen henkilökohtainen kutsunsa kahveille. Paikalla oli kauempana asuva tytär lapsineen. Meillä oli kakkukahvit ja hyvähenkinen juttutuokio. Ja ystäväni oli pitkästä aikaa toiveikas. Olo oli parempi ja kuntoutuspaikka myönnetty pariksi viikoksi. Hyviä asioita nykyhetkessä ja edessäpäin. Muutaman viikon päästä keskellä hyvää hoitojaksoa ystäväni nukkui pois. Ihmisten huolenpidon keskeltä Jumalan armon ja rakkauden turviin.

Muistotilaisuus meillä oli Unkan Baarissa (paikallinen huoltoasema ja kahvila). Toisella puolella yhdessäolotilaa on kassa ja myymälä, toisella puolen baarin iso savuinen sali ja kaljoittelijajoukko. Siinä lähes savuttomassa välikössä ihmisten kulkiessa ohi me pidimme muistohetken. Lauloimme Maa on niin kaunis ja suvivirren. Luimme adressit ja minä sanoin vielä muutaman sanan. Yksi tapahtuma keskellä muistohetkeä oli täynnä hyvää tilannekomiikkaa ja elämisen aitoutta, josta poisnukkunut ystäväni olisi pitänyt.

Se meni jotenkin näin:

Yksi saattoväestä ja kantajistamme istuu ihan siinä kulkuväylän vieressä. Joku ulkopaikkakuntalainen oluen liikuttama mies seisahtaa tämän mustiin pukeutuneen saattajan eteen ja alkaa katsoa tätä noin kymmenen sentin päästä silmiin. Katsoo pitkään ja hartaasti.

- Hei sinä! Sinähän olet se tunnettu näyttelijä! On muuten liikuttava tilaisuus teillä täällä Baarissa!

- No, me olemme saattamassa tässä ystävää…

- Vaimo! Tuu kattoo kuka tässä on. Sano sille päivää! Et sä tunne? Tää on Raid!

Kiusaantuneen oloinen vaimo ja mustiin pukeutunut kantaja kättelevät ja me jatkamme muistotilaisuutta.

Elämä on ihmeellistä surun ja ilon vaihtelua. Täynnä traagisuutta ja komiikkaa. Elämä on lahja ja parasta on, kun löytää ja oivaltaa: Jumala on tuo lahjan antaja. Hän kulkee lähellä ja jää vierelle silloinkin, kun muut jatkavat toisaalle.

Heikki Linnavirta, kirkkoherra