torstai 6. huhtikuuta 2017

Kymmenen vuotta

Sain Karjalohjan seurakunnalta lahjaksi ylimääräiset vuosien varrella kirjoittamani kirjat. Vaikka ne tuottivat useamman kymmenen tuhatta euroa Kivikirkon kunnostukseen nettona, niin aika kasa ylimääräisiä kirjoja siirtyi meikäläisen hallintaan. Nyt olen jakanut niitä Mäntynummen seurakuntasalin eteisen kirjapöydältä lahjaksi rohkeille. Kirjoja on mennyt kiitettävästi.

Olen usein miettinyt lukikohan kukaan noita Jeesusfanitus juttujani, joissa oli myös aika läjä syntisen papin ahdistusta ja kannanottoa vähän kaikkeen. Huomaan olleeni melko rohkea kirjoittaja, vaikkei noita muutamia herrallisen ja piispallisen varoituksen arvoisia blogeja huomioisikaan. Uskalsin ennen sanoa asioita suoraan.

Huomaan kymmenen vuoden aikana yhteiskunnan ja kirkon muuttuneen aivan toiseksi. Valtarakenteiden vaalijat ovat muuttuneet tylyiksi ja tuomitseviksi. Jonkun sortin natseiksi. Kaikilta vaaditaan rangaistuksen uhalla tasapäisyyttä ja herrojen pokkurointia. Sääty-yhteiskunta palaa Suomeen. On helpompaa vaieta ja olla kuin leppeä lehmän läjä, kuin leimautua idioottiuskovaiseksi, rasistiksi tai kylähulluksi. 

Luulin joskus olevani rohkea pappi, joka uskaltaa kulkea vastavirtaan tarvittaessa. Olen muuttunut hyvin sukupuolineutraaliksi, poliittisesti korrektiksi ja sovinnaiseksi lampaaksi. Luulen ja uskottelen, että tämä on kasvua ja kehittymistä, rauhoittumista ja viisautta. Edelleen kuitenkin kuohahtaa silloin tällöin sydämessä ja mielessä: ”Tämähän on saatanallista huijausta koko yläluokkainen vallankäyttö kirkossa ja yhteiskunnassa”.

Islamistiterroristien tehdessä iskujaan Euroopassa on tapana sanoa: ”Pelolle ei saa antaa tilaa. Emme suostu pelkäämään”. Minä olen oppinut pelkäämään kaikkea. Väkivalta on pienimmistä peloista. Enemmän pelkään suomalaisia vallankäyttäjiä: Piispoja, valtiovallan pomoja, virkamiehiä, kulttuurivaikuttajia ja vihaisia vihreitä feministinaisia. Olen suomettunut melko täydellisesti. Itsesensuuri on toinen nimeni.

Jospa, jospa vielä jaksaisi Jeesuksen ystävän joutsenlaulun verran. Joku päivä. Nyt syön B-vitamiineja ja tummaa suklaata. Pelkään pikkuisen vähemmän, kuin hetki sitten.

Jeesus kanssasi, ystävä


Heikki Linnavirta, rovasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti