torstai 29. lokakuuta 2015

Frank Mangs

Hei Jeesus. Tunnet Mangsin? Sen Närpiön miehen. Hän oli mahtava kristitty. Herätyssellainen. Uskoi Sinuun ja eli Jumalan armon varassa. Kiitos tuon laisista julistajista. Luin hänen kirjoituksensa 1900 luvun herätyksistä Helsingissä ja monissa muissa Pohjolan kaupungeissa. Mahtavalta kuulosti puhe Suomen eduskunnassa vuonna 1944. Sanoja isänmaasta, uhrautumisesta ja kansasta, mutta ennen muuta Jeesuksesta syntien sovittajana ja ainoana tienä ikuiseen elämään. Kiitos Jeesus palavasieluisista kristityistä, jotka uskalsivat puhua maan johtajille.

Jeesus. Täällä kansankirkon kulmilla pippaloin minäkin. Tunnistat minut pelokkaan hiiren viiksistä ja harmaasta parrasta. Olen pihalla kaikesta rakkaan kirkkoni menosta. Ihan kuin joku hiippakaappo olisi sanonut: ”Käypä Heka katsomassa onko siellä ulkona ketään?” Kuulen takaani oven lukitsemisen äänen ja huomaan kylmissäni: Olenhan täällä ulkona ainakin minä. Ja muutama muu Jeesuksen Sanan todesta ottava tollo. Kunhan silmät tottuvat pimeään näen kohta paremmin.

Laestadius, Ruotsalaisen Paavo, Renqvist…Jeesus nämä tyypit julistivat ja herättelivät suomalaisia. Moni sai armon uskoa ja pelastui. Arkkipiispa Gustav Johansson, Karjalohjan kesäasukas, ei katsonut innoissaan herätysliikkeitten julistajia, mutta oli tahollaan kansankirkon herättäjä hänkin. Jeesus, nämä ovat armosta perille päässeitä ihmisiä. Näin uskon. Heidän välityksellään Taivas sai asukkaita. Suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia…
Jeesus, olemmeko tässä ajassa Esaun sukua? Jaakob sai siunauksen isältään. Esau itki: ”Yksikö siunaus sinulla vain on?” Jeesus, ihan näin uuden liiton syntisenä pappina pyydän ja muistutan Sinua: ”Sinulla on siunauksia satamäärin. Siunaus ja herätys kuuluvat tällekin ajalle.”

Ulkona alkaa olla päättymätön talvi, kuin sadussa Velho ja Leijona. Kanssani on suuri joukko jäätyneitä ja palelevia ihmisiä. Jeesus, luin Mangsin saarnoja. Laestadiusta fanitan aina, vaikkei hän päässytkään tupakasta eroon.

Herra, Tämä maa on pullollaan Raamattuja. Siunaa Sanasi. Opeta meidät taas lukemaan. Voisin sanoa hurskastelevasti: ”Aloita minusta”. Sanon kuitenkin: Aloita piispoista ja sateenkaarijulistajista, etteivät he joutuisi kadotukseen sen takia, että johtivat tuhansittain lapsia ja lastenmielisiä pois Jumalan valtakunnasta ja pelastuksen sanasta. Pelasta Jeesus johtajia ja eksyneitä kellokkaita, niin kansa saa taas mahdollisuuden rohkaistua uskomaan totuuden: ”Jeesus on Herra”.

Heikki Linnavirta, pappi ja rovasti

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kenen kirkko?

Kuka saa puhua kristillisen seurakunnan puolesta? Ovatko piispat kirkon äänioikeutettuja? Kirkkoherrat ja papisto? Kirkon herätysliikkeiden johtajat? Seurakuntalaiset? Sari ja Johanna (ne vantaalaiset)? Sinä ja minä?

Luterilaisen kansankirkon ”maan tapa” on ollut vuosisatoja se, että jokainen halutessaan saa käyttää kirkon ääntä. Samalla tavalla, kuin aikoinaan Karjalohjan kivikirkon rakentamisessa ei tarvittu työnjohtajaa, koska jokaisen kyläläisen tuli ohi kulkiessaan valvoa kirkon rakentamista. Kirkko valmistui, paloi salaman sytyttämänä, valmistui uudelleen. Kansankirkko toimii.

Saan ihottumaa, kun kirkon liberaalisiipi aukoo päätään ja haluaa kirkon muuttuvan ihanan harmaaksi. Tarkoitan piispoja ja suvaitsevaisen suloista kulttuuriväkeä. Heillä on oikeus kailottaa, käännyttää ja tehdä työtä kirkon sivistämiseksi. Suotakoon heille se ilo. Silti ahdistun, koska koen, että minun oikeuteni sanoittaa kirkon päätehtävää (Jeesus on Herra) koetetaan rajoittaa ”suvaitsevaisesta” suunnasta. Mun valtaa hämmennys ja kauhu.

Kestääkö kirkko punavihreän new-age hyökkäyksen? Varmasti. Kirkossa tulee aina olemaan kastettuja, rippikoulunkäyneitä ja rokotettuja seurakuntalaisia, kirkkokansaa joka ei kuluta kirkon penkkejä sunnuntaisin, mutta uskoo Jumalaan, joka on mukana arjessa: Työpaikoilla, työttömien kohtaamisissa, kodeissa ja hoitolaitoksissa. Kirkkokansa kokoontuu tavallisiin kirkkoihin ja seuratilaisuuksiin, jossa puhutaan sanaa yksinkertaisesti ja lauletaan virsiä ja lauluja, joita on ennenkin laulettu.

Mietin usein kirkon vasemmistoa ja sen motiiveja. Opettelen rakastamaan kaikkia lähimmäisiä, jotta ihottuma helpottaisi. Rukoilen piispojen, liberaalien ja homojen puolesta päivittäin, yhtä lailla nenääkaivavien heteroiden ja urbanisoituneiden maalaisten puolesta. Kirkon ääni kuuluu sinulle ja minulle. Kirkko kuuluu myös meille konservatiiveille. Tällä puolen kirkkolaivaa puhaltaa kova tuuli, joskus jopa myrsky, mutta laivaa emme jätä. Herätämme Jeesuksen, kun myrsky käy pelottavaksi. Paraikaa on äänen avaamisen aika. Kohta huudamme: Herää Jeesus! Auta meitä. Me hukumme. Mutta kirkkoon mahtuu jokainen, joka kaipaa ja etsii pelastavaa ja armollista Jumalaa. Kirkon johtajan nimi on Jeesus. Yksin Jeesus. 

Jeesus kanssasi, ystävä. Ota pastilli.

Heikki Linnavirta, rovasti, pappi