maanantai 22. syyskuuta 2014

Kaksi Suomen kirkon piispaa

Kansankirkko on jakaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Syitä on varmasti monia, mutta kärjistäen ultraliberaalit ovat vasemmalla, Raamatun Sanaan ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin tukeutuvat ovat oikealla. Ultria on Gaussin käyrän (ei saa sotkea HK:n siniseen) mukaan n. 10 prosenttia kirkon väestä. Raamattunsa tuntevia ja Jeesuksen opetuslapsiksikin laskettavia (aikuisia) on myös kymmenisen prossaa. Loput ovat kansankirkon tavallista väkeä, jotka ovat Suomen kirkon suuri, hiljainen, enemmistö, He uskovat Jumalaan. Lapset kastetaan. Vainajat siunataan. Jopa naimisiin mennään Jumalan kasvojen edessä kirkollisin menoin, Jumalan siunauksen saattelemana.
  
Tämä enemmistö turvautuu kriiseissä kirkkoon. Kuolema, sairaus, perheongelmat, työttömyys, taloushuolet saavat ihmiset kääntymään oman luterilaisen kirkon puoleen. Kirkolla on tehtävä. Tuo suurin osa seurakuntaa ei ole kiinnostunut jumalanpalvelusuudistuksista, liturgian hienouksista tai saarnoista, joissa puhutaan luonnonsuojelusta, sosiaalisista uudistuksista, esteettisyydestä ja taiteista. Näillä aloilla ovat omat ammattilaisensa. Kirkolla on elintärkeä tehtävänsä: Julistaa hyvää uutista Jeesuksesta, palvella, rakastaa ja opastaa lähetyskäskyn ja Jumalan sanan mukaan. Kohti Taivasta. Päivän matka kerrallaan.

Ultrapuolen sanoma välittyy useille lukeneille, sivistyneille, kulttuurin suurkuluttajille ja esteetikoille. Kauniille, terveille ja rohkeille. Heille riittää Suomen kirkossa piispallista tukea ja kaitsentaa. Heille riittää kirkollisia leivonnaisia ja herkkuja ympäri ämpäri Suomenmaan.
Työttömät, taloudellisessa ahdingossa olevat, sairaat, masentuneet, yksinäiset, lohdutusta ja voimia elämään kaipaavat ihmiset saavat hädässä ja harmauden keskellä avun kansankirkon oikealta laidalta. Siellä julistetaan konstailematonta Jumalan sanaa, vapautetaan syyllisyyden ja pelon vankeja, siellä tehdään kahdentuhannen vuoden kokemuksella yksinkertaisia Jumalan töitä ja palvellaan Jumalan armon avulla.

Yksi Suomen kirkon piispa voisi – Jumalan armosta – alkaa tuon Raamattu-uskollisen vähemmistön omaksi piispaksi. Näin kirkko ei jakaantuisi. Kirkossa saisi kasvaa ja elää kaikki sen jäsenet. Jumala saisi aikanaan – Sanansa mukaan – tehdä sen erottelun eli tuomion vuohiin ja lampaisiin. Mutta tänä jakautuneena aikana: Jospa Herra herättäisi Suomen kirkon sisältä kaksi piispaa rohkaisemaan Raamatun varassa elävää joukkoa. Kaksi ihan sen takia, koska yksi piispa saattaisi kokea orpoutta piispojen kokouksissa. ”Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti”. (Saarnaaja 4: 9,12) Rakkaat piispat Suomen Siionissa. Olisiko teidän nykyisten piispojen joukossa kaksi rohkeaa miestä?

Jeesus kanssanne, kaikki ystävät

                                                                      Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti