maanantai 22. syyskuuta 2014

Kaksi Suomen kirkon piispaa

Kansankirkko on jakaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Syitä on varmasti monia, mutta kärjistäen ultraliberaalit ovat vasemmalla, Raamatun Sanaan ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin tukeutuvat ovat oikealla. Ultria on Gaussin käyrän (ei saa sotkea HK:n siniseen) mukaan n. 10 prosenttia kirkon väestä. Raamattunsa tuntevia ja Jeesuksen opetuslapsiksikin laskettavia (aikuisia) on myös kymmenisen prossaa. Loput ovat kansankirkon tavallista väkeä, jotka ovat Suomen kirkon suuri, hiljainen, enemmistö, He uskovat Jumalaan. Lapset kastetaan. Vainajat siunataan. Jopa naimisiin mennään Jumalan kasvojen edessä kirkollisin menoin, Jumalan siunauksen saattelemana.
  
Tämä enemmistö turvautuu kriiseissä kirkkoon. Kuolema, sairaus, perheongelmat, työttömyys, taloushuolet saavat ihmiset kääntymään oman luterilaisen kirkon puoleen. Kirkolla on tehtävä. Tuo suurin osa seurakuntaa ei ole kiinnostunut jumalanpalvelusuudistuksista, liturgian hienouksista tai saarnoista, joissa puhutaan luonnonsuojelusta, sosiaalisista uudistuksista, esteettisyydestä ja taiteista. Näillä aloilla ovat omat ammattilaisensa. Kirkolla on elintärkeä tehtävänsä: Julistaa hyvää uutista Jeesuksesta, palvella, rakastaa ja opastaa lähetyskäskyn ja Jumalan sanan mukaan. Kohti Taivasta. Päivän matka kerrallaan.

Ultrapuolen sanoma välittyy useille lukeneille, sivistyneille, kulttuurin suurkuluttajille ja esteetikoille. Kauniille, terveille ja rohkeille. Heille riittää Suomen kirkossa piispallista tukea ja kaitsentaa. Heille riittää kirkollisia leivonnaisia ja herkkuja ympäri ämpäri Suomenmaan.
Työttömät, taloudellisessa ahdingossa olevat, sairaat, masentuneet, yksinäiset, lohdutusta ja voimia elämään kaipaavat ihmiset saavat hädässä ja harmauden keskellä avun kansankirkon oikealta laidalta. Siellä julistetaan konstailematonta Jumalan sanaa, vapautetaan syyllisyyden ja pelon vankeja, siellä tehdään kahdentuhannen vuoden kokemuksella yksinkertaisia Jumalan töitä ja palvellaan Jumalan armon avulla.

Yksi Suomen kirkon piispa voisi – Jumalan armosta – alkaa tuon Raamattu-uskollisen vähemmistön omaksi piispaksi. Näin kirkko ei jakaantuisi. Kirkossa saisi kasvaa ja elää kaikki sen jäsenet. Jumala saisi aikanaan – Sanansa mukaan – tehdä sen erottelun eli tuomion vuohiin ja lampaisiin. Mutta tänä jakautuneena aikana: Jospa Herra herättäisi Suomen kirkon sisältä kaksi piispaa rohkaisemaan Raamatun varassa elävää joukkoa. Kaksi ihan sen takia, koska yksi piispa saattaisi kokea orpoutta piispojen kokouksissa. ”Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti”. (Saarnaaja 4: 9,12) Rakkaat piispat Suomen Siionissa. Olisiko teidän nykyisten piispojen joukossa kaksi rohkeaa miestä?

Jeesus kanssanne, kaikki ystävät

                                                                      Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ken on mun lähimmäiseni (Virsi 431:1)

Hekan kolumni 17.9.2014 
Rakkaan, Saana tyttäreni syntymäpäivänä 
                     
Viime päivinä olen miettinyt - rukoillut myös – rakkauden uudistusta minussa. Virren mukaan on vielä helppo rakastaa, jos on lapsena leikkinyt Barbie nukeilla: ”Ken on mun lähimmäiseni…”

Rakkaus, jossa on intohimoa ja Jumalan voimaa? Mihin se katoaa? Siis käytännössä. Ihmiset ovat kurjia, petollisia, rakkaudettomia, oman edun tavoittelijoita. Erityisesti kirkon piirissä ja politiikassa. Sössin ja häärin molemmilla tahoilla. Itse olen kaikkea tuota, mitä edellä luettelin. Kuinka taas saan voiman rakastaa hehtaaripyssyllä? Miten tässä elämänvaiheessa puhkeaa rakkauden lähde sisälläni?

Derek Prince (1915-2003)on yksi suosikkisaarnaajani. Häntä olen kuunnellut netissä. Raamattunsa tuntenut mies, filosofi, alkukielten taitaja, pappi, opettaja… mutta silti nöyrä. Hän sanoo osuvasti kristillisistä seurakunnista – ja itsestään: ”Suurin yksittäinen ongelma seurakunnissa on pappien kunnianhimo”. Tähän sanon ”aamen” ehdottomasti omalta kohdaltani. Kunnianhimo, herkät liikavarpaat, suosio, itsekkyys. Voisin vähän rikasta miestä vapaasti lainaten vastata Jeesukselle: ”Tätä kaikkea minulla on ollut jo nuoruudesta lähtien!”

Jeesus käskee rakastamaan lähimmäistä, Kenin lisäksi myös muita. Myös niitä, joilta ei saa rakkautta takaisin. Tähän auttaa vain uudestisyntyminen. Lapset ovat vapaat, mutta kirjoitan nyt aikuisille: Oletko uudestisyntynyt kristitty. Yksin Jumalan armosta. Onko Jeesus sinun Vapahtajasi ja syntiesi sovittaja? Jos vastaat myöntävästi, niin saat Jumalan voiman rakastaa. Rakastaa ja uudistua. Rakastaa ja aloittaa alusta. Jumala on rakkautesi lähde. Tämä rakkaus tuntuu vatsanpohjassa asti.

Miksi minä kerron Jeesuksesta ja rakastan sinua? Takana on Jeesuksen käsky, ei suositus. Lisäksi elämäni ja julistukseni perusta- Jumalalta saatu – on tässä: En halua kenenkään joutuvan kadotukseen eli helvettiin. Se on paikka saatanalle, ei ihmisille. Haluan kaikkien uskovan Jeesukseen Tienä, Totuutena ja Elämänä, joka johdattaa aikanaan Taivaan kotiin. Tässä on rakkauteni salaisuus ja koko elämäni tarkoitus. Jeesuksen seurassa. Elämän tietä. Kotiin asti. Koko porukka. Ineen vaan! Jeesus odottaa sinua.

Rakkaudella

Hekapappi,
Heikki Linnavirta, rovasti (tästä olen lapsellisen ylpeä), pappi