perjantai 15. elokuuta 2014

Herra, pelasta meidät! Me hukumme. Ainakin minä.

Terveiset Oslon ja Kööpenhaminan väliseltä merimatkalta. Ei tuntunut yhtään kivalta. 17 – 18 tunnin merimatka. Laiva keinui, metalli kolisi ja paukkui. Tuntitolkulla. Alus tärisi ja kuulosti, kuin joku säiliörekka (sis. tulenarkaa ja myrkyllistä) olisi ollut alakannella irti ja iski joka seitsemännellä aallolla laivan kylkeen: Pow! Crash! God bless Johnny Cash! Laiva oli myöhässä yli kaksi tuntia myrskyn takia. Vastatuuli oli merkilliin, merkilliin. Olen pelännyt aina merta. Jeesus nukkui opetuslasten pelätessä. Valvoin koko yön, enkä oikein saanut Herraa hereille. Tunnepuolella ainakin Jeesus nukkui ja Heka valvoi pelko kurkussa. Malle luki Keplerin dekkaria ”Hypnotisoija” koko yön, koska kolina ja miehen syvät huokaukset pitivät hänet hereillä.

Ilmestyskirjassa on paras Taivaskuvaus: ”Eikä merta enää ole”. Kiitos Jeesus siitä. Myrskyävä meri on maan kauraa. Vertaus ontuu, mutta heiluin kaksi päivää ilman humallusaineita merimatkan jälkeen. Jäi keinunta päällä. Seuraavan kerran kun Malle sanoo, että ”mennään se yksi pätkä laivalla”, vastaan: ”Lentokoneella tai juosten”. Ajattelin helvettiä kesken myrskyn. Ei se pelon ja kauhun syvyys, vaan kesto. Tunti, tunnin perään kolinaa, keinumista, pahaa oloa, pääkipua, huimausta. Jatkuu, jatkuu, aina vain jatkuu, kuin atomikäyttöinen Duracell pupu. Miten hirveä onkaan kadotus, joka kestää ikuisesti. Siis jatkuva helvetti. Onneksi yksikään Jeesukseen uskova, turvautuva, heittäytyvä ei joudu kadotukseen. 

Kiitos Jeesus uskon lahjasta, mikä on jokaisen ihmisen ulottuvilla. Ihan jok’ikisen. Elän uskon varassa, vähäuskoisena hiirenä. Taivas on hyvä. Eikä merta enää ole! Jeesus, anna paljon läsnäolon kokemusta. Tunnetasolla näkyjä Taivaasta, ihmeitä, uskoa, Sinua enemmän. Herra, minulla on vain Sinut. Kesken matkaa ja loppupeleissä homma on yksin Sinun. Vaikka kuinka olen Jumalan kämmenellä, niin tarraudun Sinuun kaksin käsin. Ihan heikkouskoisuuttani.

Rakas ystävä. Voin todistaa omakohtaisesti, että yksi nimi on meikäläisellä mielessä niin hädän hetkellä, kuin turvassa: Jeesus. Miten kertoa Jumalan rauhasta maan päällä, kun itsellä on pelko ahterissa merellä, vaikka olen uskossa, niinku? Ehkä kerron enemmän Taivaasta, Jeesuksesta ja viisaudesta. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, ettei kande mennä merelle, jos ei ole ihan pakko. Ei edes Mallen mieliksi, joka on rakas ja ihana, ei yhtään tulenarka, eikä myrkyllinen. 

Olen nyt turvallisin mielin Karjalohjalla, kirkon kupeessa, omassa työhuoneessa. Edessäni on taiteilija Santeri Ikkon maalaus kahdesta laivasta Laatokalla. Toinen on rannassa, telakalla, toinen rannan tuntumassa laituriin vahvasti kiinnitettynä. Järvi on tyyni. Peilityyni. Lokki laivan vieressä. Keinumatta. Vatupassissa. 

Jeesus on hereillä kestona. Sanan mukaan. Ilman uskoa Raamattuun olisin nesteessä. Tällä uskolla. Taivasta kohti, vaikka silmät kiinni.

Terv Heikki Linnavirta, rovasti, maa-katkarapu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti