perjantai 7. maaliskuuta 2014

Yksi lensi yli käen pesän


Nuoruuteni tärkeän elokuvan aihe on mielisairaalamiljöö ja sopeutumaton hullu, jota näyttelee Jack Nicholson. Olen miettinyt vuoden ja muutaman kuukauden ylen runsaasti elokuvaa ”Yksi lensi yli käen pesän”. Elämä on osastolla auvoisaa. Lääkkeitä riittää kaikille ja tunnelma on kuin ruumishuoneella, mutta rauhallisempaa. Osastolle tulee uusi potilas, joka haluaa herätellä kuolleita. Sen verran tulokkaassa on älliä ja karismaattisuutta, jotta osasto virkoaa eloon. Potilaat alkavat parantua ja nauttia elämästä.

Uusi elämä aiheuttaa epäjärjestystä sairaalan hallintopuolella ja johdossa. Liikaa melua, liikaa liikettä, liikaa arvaamattomia tilanteita. Sähkö on keksitty joten kunnon tälli häirikköpotilaalle palauttanee  levon ja rauhan. Tulokkaalle lahjoitetaan megalatinki shokkihoitoa. Kohta osastolle laahustaa zombin oloinen mies. Muut potilaat ovat surun murtamia. Näinkö uuden elämän idut sammuisivat heti alkuunsa?

Henkilökunnan siirtyessä kahville ja muihin askareisiin zombi herää elämään. Silmistä välittyy kirkas ilo. Sähkö ei ole tainnuttanut taistelijaa. Jonkin ajan päästä aikaisemmin koettu rikas, rakas, täysi elämä palaa osastolle. Kiitos erilaisen hullun. Sitten tulee taas pysäytys, sähköä häirikölle, uusi alku, pysäytys, sähköä häirikölle, uusi alku… Näin tempoileva elo kulkee eteenpäin.

Tulee uuden alun kairos hetki. Hullujen osasto näyttää vapautuvan ja paranevan  täysin, elämä murtautuu pahuuden ja pimeyden läpi. Tästä seuraa mielisairaalan järjestyksen valvojien ja johdon aggressiivinen päätös. On lopullisen ratkaisun aika. Toimivat aivot uhkaavat kuolonunen harmoniaa. Lobotomia takaa järjestyksen, kurin ja sovinnaisen menon.  Pimeys laskeutuu  taistelijan ylle.

Mies makaa vuoteella kattoon tuijottaen. Näkemättömin silmin. Elokuvan piilohullu hiljaisuuden ystävä, - iso intiaani  - on surullisin ystävänsä puolesta. Hän ottaa naurettavan, ylisuuren pannumyssyn, näköisen tyynyn ja painaa sen armollisesti lobotomian uhrin kasvoille. Yksi lintu lentää vapauteen. Mikä lie käki, mutta kuitenkin. Kiitos Herralle. Muissakin osaston hulluissa on syttynyt toivon kipinä, on syntynyt näky ja toivo vapaudesta, terveydestä ja kahlitsemattomasta Jumalan ilosta. Se on aivan tulollaan. Olen miettinyt vuoden ja muutaman kuukauden ylen runsaasti elokuvaa ”Yksi lensi yli käen pesän”.

Jeesus kanssasi, ystävä


Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti