torstai 27. helmikuuta 2014

Ekopaasto ja turvesuo kiittää

Vihreä liike sai vuosikymmeniä sitten paljon hyvää aikaan varoittamalla luonnon turmelemisesta ja ihmisten itsekkyydestä. Tämän jälkeen länsimaissa kaikki puolueet ovat ottaneet opikseen ja tulleet ympäristötietoisiksi ja kannattavat kestävää kehitystä. Valtion ja kunnan tehtävä on huolehtia yhteisestä elinympäristöstä niin, että tulevat sukupolvet voivat myös elää turvassa ja Jumalan luomasta maailmasta nauttien. Suomella ja sen kaikilla kunnilla on tähän resursseja, vaikka olisi minkälainen taantuma päällä.

Kuinka tämän jatkon nyt kauniisti sanoisin…Voihan pelletin kuustoista! Miksi luterilainen kirkko ja arkkipiispa priorisoivat kaiken energiansa luonnonsuojeluun? ”Rohkeus ja muutos edellyttävät nöyryyttä.”(arkkipiispa Kari Mäkinen, LU 27/2 14)) Mikä rohkeus ja muutos? Ei valtavirran viemänä olemiseen mitään rohkeutta tarvita. Muutos edellyttää pinnalla pysymistä. Eläköön puupäisyys. Nöyryys. Näyttäkää minulle yksi nöyrä piispa, niin minä näytän teille lentävän lehmän.

Minua hatuttaa lohjalaisena kunnallispoliitikkona se, että kirkon kerma keräilee irtopisteitä pitääkseen väen kirkossa ja ojentaa hurskastelevasti jatkuvasti presidenttiä, eduskuntaa, hallitusta ja kaupunginvaltuustoja miten pitäisi toimia. Ovatko yhteiskunnallisessa päätöksenteossa mukana olevat ihmiset toisen luokan kansalaisia? Missä kirkonmiesten tasa-arvo?

Pappina olen täynnä suuttumusta siitä, että Jeesuksen seuraajiksi itseään mainostavat kirkon johtajat ovat enemmän huolissaan sademetsistä ja monimuotoisista niityistä, kuin ihmisistä. Ilman uskoa Jeesukseen – Raamatun mukaan – puut, pensaat, niityt, metsät ja järvet luodaan kerran uudestaan. Yksikään puu tai pensas ei joudu helvettiin. Ilman uskoa Jeesukseen - Raamatun mukaan – ihminen joutuu kadotukseen. Jospa luterilainen kansankirkko keskittyisi omaan  elintärkeään agendaansa ja antaisi maallisen regimentin hoitaa hommansa. Silloin luonto uudistuu yhteiskunnallisten asiantuntijoiden ja päättäjien  yhteistyöllä. Ja samaan aikaan kaikkialla: Ihmisiä siirtyy Taivastielle kirkon työntekijöiden ja maallikoiden avulla. Kansalaiset. Ostakaa piispoille herätyskelloja. Kotimaisia.

Heikki Linnavirta,
Karjalohjan pappi, Lohjan kaupunginvaltuutettu,
Attac ry:n ja Karjalohjan Marttojen jäsen


maanantai 10. helmikuuta 2014

EU ja Juden raus!


Eurooppa unohtaa ja nousee häpeästään. Viime vuosina juutalaisvastaisuus on ollut kovassa kurssissa muslimimaiden lisäksi erityisesti Brysselissä. Saksa, Ranska, Italia ja Englanti ovat suurmaita. Nämä maat johtivat maailmaa 1930-luvulta eteenpäin mallikkaasti. Sekava maailmasota, joka oli sotapeliä ja puolenvaihtoa aikuiseen malliin. Kuuden miljoonan juutalaisen murhan mahdollistivat kaikki Euroopan kansat ja johtajat. Saksalaiset liittolaisineen tappamalla. Muut valtiot vaikenemalla ja  kääntämällä selkänsä tuhansille juutalaispakolaisille. Kansallissosialismin kannatus oli laajaa ympäri Euroopan ja maailman. Muslimeillakin oli omat SS joukkonsa Hitlerin rinnalla. Juutalaiset olivat syyllisiä kaikkeen. Syntipukki oli helppo löytää kansasta, joka oli erilainen, henkisesti vahva ja eriuskoinen.

Nyt EU kunnostautuu Lähi-idässä suosimalla Hamas terroristeja, tuottamalla ja tukemalla palestiinalaisten koululaitosta, jonka opetusmateriaali perustuu viharikoksiin kannustamiselle, rasismille ja antisemitismille. Suomen ulkoministeri on tässä merkittävästi edustanut suomalaista puusilmäisyyttä. Ranskassa marssittiin joku aika sitten vihrein ja maailmanrauhaa syleilevin tunnuksin. Banderolleissa luki myös tuttu vihaviesti: ”Juutalaiset pois Ranskasta!” Islamia ja eurooppalaista vihreää kulttuurivasemmistoa pelkäävät nordeat ja muut pankit boikotoivat Israelin tapaa työllistää rauhaa rakastavia palestiinalaisia Jordaniasta 1967 vallatuilla alueilla. Hamas ja Fatah kutsuvat näitä alueita omikseen jostain syystä.

Miksi antisemitismi nostaa taas päätään Euroopassa? Islamin pelko on ymmärrettävä syy. Islamista nousee terrorismi, joka sikiää naisten aseman halveksimisesta, kansan köyhyydestä ja sivistymättömyydestä. Koraania ei tunne islamilaisten enemmistö. Koraania eivät tunne muslimiterroristit. Koraanin tuntevat monet lukeneet ja syystä vaikenevat muslimit: Koraania ei saa tutkia kuten Raamattua. Koraani on tabu.

Suurin syy juutalaisvastaisuudelle on kuitenkin humanismi ja kristillinen luopiokirkko. Nämä uuden ajan uskonnot edustavat ihmistä, joka on alkulimasta kehittynyt superlaji: kehityksen huippu, luomakunnan pelastaja, ilmastomuutokset pysäyttäjä, maailmanrauhan tuoja, tähtien valloittaja. Uususkonnot käyttävät hyväkseen islamin kannattajia, romanttisia viherpiipertäjiä, uutisvuototason älykköjä ja tietysti haja-asutusalueiden natseja.

Mistä viha juutalaisia kohtaan? Ketä tämä sekalainen seurakunta odottaa? Viha johtuu juutalaisesta uskosta yhteen Jumalaan. Viha johtuu Messiaan odotuksesta. Ei meille juutalaisten kuningasta! Sama huuto on tuttu 2000 vuoden takaa. Silloin huutoon kannustivat uskonsa menettäneet johtajat, saddukeukset. Ristiinnaulitsemisen toteuttivat roomalaiset eli eurooppalaiset.

Jeesukseen uskovat juutalaiset ja kristityt tietävät, ettei ilman Jeesusta pelastu yksikään ihminen, ei juutalainen eikä pakana. Jeesuksen omat tietävät, että Messias on jo tullut. Mutta juutalaisviha on aina vihaa Jeesusta vastaan. Tästä natsit ovat hyvä esimerkki. Ketä pakanat ja muslimit sitten odottavat?  Hitler olisi ollut tuo johtaja ilman amerikkalaisia. Nykyinen EU:n presidentti on vallaton mies. Uusi Eurooppa odottaa, liittovaltion myötä, fanaattista ja karismaattista johtajaa, joka ei jaa valtaansa stubbien, tappien tai merkkelien kanssa. Leipää ja sirkushuveja on tulossa uuden ajan kannattajille. Vapauden katoamisen myötä.

Lue Raamattua. Mooseksen1.kirjasta Ilmestyskirjan loppuun. Älä pelkää. Jeesus on kanssasi. Jumalan Sana antaa sinulle elämän, joka on ikuista jo nyt.


Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti

maanantai 3. helmikuuta 2014

Tervetullut körkköön - peiliin katsomisen paikka

Kirkoskäynti on romahtant Karjalohjalla. Viime vuonna messua kohti oli 52 osallistujaa. 2000-luvulla määrä oli 70-80/ messu. Uusi vuosi alkoi saranoita säästellen: 12 henkeä/ messu. Meillä on lämmin iso kirkko, hyvät digitaaliurut, kelpo äänentoisto puheelle, penkit kunnon puuta, messujen pituus n. tunti. Ihan niin kuin ennenkin, jopa paremmin.

Missä mättää? ”Olen hengessä mukana” -sanonta saattaa olla jonkun selitys. Karjalohjalaiset ovat messussa hengessä mukana. Sängyssä, baarissa, navetassa, metsässä, pellolla, shoppailemassa, mutta ah’ hengessä mukana. Tämä tarkoittaa, että emme mahdu oikeastaan kivikirkkoon, koska meitä on paikalla toistatuhatta henkeä messussa. Hengessä.

Jos olisin nuorempi ja rohkeampi voisin miettiä sitä, ovatko urut soitin, jota seurakunta diggaa? Ovatko virsikirjan virret parhaita hengellisiä lauluja? Entä liturgia? Ketä muuta, kuin teologia ja esteettisesti orientoitunutta naista meidän vuorolaulut ja kailotukset koskettaa? Se mikä on elävää uskoa ortodokseille on meille sellaista uiguurien kurkkulaulua ja jodlausta. Sinnepäin, mutta vähän falskia kamaa.

Saarna, puhe, päivän teksti. Olen hyvä puhuja ja saarnamies. Sanovat rohkaisijat, ystävät, se piskuinen lauma. Entä sanan vaikutus? Elämmekö parannuksen tekemisen ja toisten rakastamisen hengessä? Elämmekö sovussa vihamiesten tai –naisten kesken? Kutsummeko kavereita ja ystäviä messuun, kun siellä on niin hyvä puhuja? No emme. Jos meitä on kaksitoista kirkossa, jatkamme matkaa kahteentoista eri suuntaan.

Kun katson peiliin niin huomaan väsymystä ja turhautumista, luovuttamisen henkeä ja samalla uralla ajamista. Tämän takia haen jatkuvasti muualle, mutta varmuuden vuoksi sellaisiin tehtäviin, joihin en totta vie pääse. Piispan paikat on ultraliberaaleille, kirkkoherran paikat on liberaaleille, kappalaisen paikat jaetaan poliittisin perustein, kanttorin tehtäviin pitäisi olla eri koulutus, diakonin hommiin haluavan pitäisi rakastaa vähän enemmän lähimmäisiä, kaivaa en jaksa, enkä tulisi muutenkaan suntion palkalla toimeen.

Taidan haastaa Timo Soinin. Saako puolueen puheenjohtaja kuukausipalkkaa? En tiedä sitäkään. Konsultti! Kuka palkkaisi minut konsultiksi? Osaan kaikkea. Vähän. Osaan paljon. Juoda lattea. Siksi minulla on piikki Nina-Marian kahvilassa.

Ai niin. Kansankirkon perustehtävä on messujen pitäminen. Sunnuntain jumalanpalvelus on ainoa kaikille seurakuntalaisille, pakanoille ja uuspakanoille avoin kirkon tilaisuus. Sinne kutsutaan kaikki samanarvoisina Jumalan hoidettaviksi. Keskityn tänä vuonna entistä enemmin messujen pitämiseen, saarnaamiseen, esirukoushetkiin, virrenveisuuseen ja Ehtoollisyhteyteen. Joko yhdentoista muun kanssa tai sitten isomman joukon kera. Onko sinun paikkasi Karjalohjan kivikirkossa tyhjä? Sitä ei kukaan muu voi täyttää. Ei edes Rooman paavi, eikä Mitro Repo. Mistä toi jälkimmäinen tuli mieleen?

Nuorena siirtolaispappina Köpingissä kirjoitin ruotsalaislehden suomalaissivuille kutsun sunnuntain jumalanpalvelukseen. Satsasin kirjoitukseen paljon. Otsikko oli selkeä: ”Tervetullut kirkkoon!”  Ruotsalainen painotalon pakana teki kirjoitusvirheen. ”Tervetullut körkköön!”

Terkkuja. Mie en romaha. Jeesus kanssasi.


Heikki Linnavirta, Karjalohjan messupappi