tiistai 25. marraskuuta 2014

Nöyryys minussa

Olen ollut viime aikoina erityisen nöyrä ja vaatimaton. En välttämättä Hengen voimasta, vaan sisulla ja sapekkuudella. Niin olen nöyryyttä harjoittanut, että päätä kiristää. Siis miten? Olen pyrkinyt pitämään turpani rullalla ja olemaan provosoitumatta. Viikon vapaa on auttanut asiaa. En ole tavannut ihmisiä eräästä työyhteisöstä, josta minulla ei ole pahaa sanaa sanottavana, koska olen sen verran nöyrä ja hiljainen.

Lukiossa minulla oli kaveri nimeltä Reijo. Häntä ahdistivat koulun hölmöt säännöt. Välitunnin alkaessa hän syöksyi ensimmäisenä ulos luokasta, juoksi koulualueen rajalle ja karjui niin lujaa kuin sielu sieti. Se sieti paljon. Ylioppilaaksitulon jälkeen Sotkamo-kaverini häipyi Helsinkiin. Hän oli jotenkin hurahtanut idän uskontoihin. Mietin edelleen mihin niistä, koska vapauttava karjuminen ja humeloinen meditaatio eivät ole harmoniassa.

Tuollainen kahtaalle suuntautuminen on minulle tuttua. ”Olen vaiti ja huudan” sanoi se Jetusenko-runoilja aikanaan. Sama täällä. Juuri, kun luulee oppineensa jotakin uutta huomaa, ettei uutta ole syntynyt sitten vuoden 1918 kahinan. Vielä kuitenkin olen hiljaa ja pihisen, kuin höyrykattila näyttäessään suoraa kulmaa (90 astetta). Mitä saisi jos räjähtäisi? Uuden duunin? Mikä sitten tuo ahdistuksen ja kiukun kauniissa maailmassa, jossa ihminen on kehittynyt lähes jumalolennoksi?

Olen harvemmin neuvomassa insinöörejä, leipureita, lääkäreitä tai paperikoneenhoitajia, miten heidän tulee hoitaa hommansa. Meikäläistä sen sijaan on neuvomassa näissä papinhommissa vähän jokainen mummotautinen, murrosikäinen, psyykkisesti rajoitteinen, ihan minkä ammatin harjoittaja tahansa. Papin työ on näköjään sen verran hanurinsoittoa, jotta jokainen hattivatti kokee olevansa asiantuntija konsultoidessaan meikäläistä, jos muitakin kristittyjä miespappeja. Naispapeista en tiedä, koska olen vain mies.

Olen siis nöyryystaajuudella. Herra antakoon minulle voimaa ja aavistuksen iloa, etten ihan atomeiksi räjähtäisi, koska minulla on edelleen aavistus siitä, että olen oikeassa uskossa yksin armosta, vaikken suvaitsevaisuuden viittaa saakaan harteilleni feministeiltä, Raamatun Sanan hylänneiltä peukuttajilta, vihervasemmistolaisilta hölmöläisenpeiton virkkaajilta enkä rauhaarakastavilta muslimeilta. Nöyryys on intohimoni. Rauhaa odotan. Lohjan linja-autoasemalla.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, pappi

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kirkko tänään

Elämme luterilaisen kirkon etsikkoaikaa. Jyvät erotetaan akanoista. Jyvien puolella on tungosta. Akanapuolelle ei halua Einarikaan. Jos kyse ei olisi ihmisen iankaikkisesta kohtalosta, niin sitä voisi olla aika innostunut ihmettelemään, mihin päin puu kaatuu. Sellainen näppituntuma minulla on, että saatana vetää välistä ja voittaa niin jyviä, kuin akanoita. Raamatun Jeesus kertoo meille valheen isän taidoista. Hän on milloin valkeuden enkeli, milloin pienten lasten pelottelija, joka sanoo: ”Pöö!” (Vähän kuin muumilaakson kohmeinen mörkö).

Jumalan valtakunta on käsite, jota Jeesus viljeli. Jumalan valtakunnan vertaukset ovat rippikoulusta tuttuja. Joka toinen muistaa sanat: ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”. Joka toinen taas: ”Jumalan valtakunta on keskellänne”. Jumalan valtakunnan rajat ovat hyvin erilaiset uskonsuunnasta tai herätysliikkeestä riippuen. Ortodoksit, katoliset ja evankelikaaliset tietävät tarkoin kuuluvansa oikeaan Jumalan valtakuntaan. Samoin Suomen herätysliikkeistä ainakin vanhoilliset, esikoiset, Sley:n porukka ja monet viidesläiset. Kaikilla näillä yhteisöillä on valtakunnalle eri rajat, ajatus on sama: ” Vain meth olemma pelastettuin joukko”. Kirkon liberaalisiipikin tunnistaa Jumalan valtakunnan rajat. Sinne pääsevät kaikkien uskontojen kannattajat: hindut, jihadistit, ateistit, agnostikot, filatelistit ja synnissä rypevät. Ainoastaan Raamattuun jumittuneet uskovaiset ja Perussuomalaiset joutuvat helvettiin.

Luterilaisen kansankirkon suuri enemmistö on pihalla tai aidan takana. Tarkoitan rippikoulunkäyneitä ja rokotettuja. Heitä on Suomessa muutama miljoona kirkollisveron maksajaa. Tavallista kirkkokansaa, joka on ripille pääsyn jälkeen käynyt kummipojan lapsen kastetilaisuudessa ja isoäidin hautajaisissa. Sekä Kauneimmat joululaulut tilaisuudessa Helsingin tuomiokirkossa tai muussa kirkossa, jossa sai olla kuin Ellun kana: hyräillä ja pyöritellä silmiään.

Kirkko hajoaa omaan mahdottomuutensa lähivuosina. Herätysliikkeillä menee aina hyvin. Heillä on omat kokoontumistilat ja rukoushuoneet. Heillä on tuhansien jopa muutaman sadantuhannen uskollinen joukko, joka maksaa kymmenykset herätysliikkeelle. Heidän yksinäiset naisvanhukset testamenttaavat talonsa ja tavaransa rakkaalle seurakuntayhteisölleen. Liberaalit kirkon kannattajat, joiden teologia perustuu kulttuuriälykköjen ajatteluun, säilyttävät myös asemansa. Heistä pitää huolen Svenska Fondenin lisäksi Suomen poliittinen kerma, joka tarvitsee kirkollista kulttuuria ja esteettisiä kokemuksia pitääkseen yllä kuvaa omasta sivistyneisyydestään. Mikä onkaan hienompaa, kuin treffit kirjamessuilla, jossa piispat, feministit ja poliitikot taputtelevat toisiaan selkään ja kehräävät: ”On ihanaa, kun on ihanaa. Suvaitkaamme, siunailkaamme ja siemailkaamme skumppaa”.

Ihmisiä kuolee kaiken aikaa ympäri Suomea. Vanhuuteen, sairauksiin, onnettomuuksiin. Kirkon papit siunaavat vainajia jatkuvana virtana. Yksi pappi osallistuu n. 300 siunaustilaisuuteen kymmenen vuoden aikana. Pappeja on pilvin pimein kirkon palveluksessa. koska ihmisiä kuolee. Hautajaisia on viikonloppuisin jokaisessa Suomen paikallisseurakunnassa. Omaiset ovat enimmäkseen sitä suurta joukkoa, jolla ei ole hajuakaan Jumalan valtakunnasta. Heidän uskonsa on haparoivaa. Pelko ja hämmennys on kammottavan suurta läheisen kuollessa. Tämä Suomen kirkon veronmaksajien enemmistö on ilman piispoja ja paimenia. Heille ei löydy tukea ja turvaa elämän eikä kuoleman kriiseissä. Heille ei kukaan ole kertomassa terveyden päivinä mitä se Jumala tahtoo ja toivoo rippikoulun käyneiltä ja rokotetuilta. Tähän asti kirkolle on kelvannut heidän rahansa. Nyt tämä kirkkokansa nettailee itsensä ulos kirkosta ahdistuksen ja orpouden takia.

Jospa. Jospa kirkko hajoaisi pian. Jospa herätysliikkeiden ”liberaalit” näkisivät ohi omien ahtaitten rajojensa ja alkaisivat kantaa huolta tavallisista kirkon jäsenistä, jotka ovat eksyneitä, peloissaan ja ilman opastusta. Jospa joku kulttuuriuskova löytäisi Jeesuksen ja lähtisi tutustumaan kansankirkon todellisiin jäseniin. Jeesuksen seurassa kulttuurikin on  jees, kun sydän on avautunut rakkauden suuntaan. Hajoaako kirkko? Rukoillaan ihmettä, Jeesuksen kosketusta ja kunnon rysäystä. Taivaan takia. Maanpäällinen elämä on ekstraa.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, rovasti

lauantai 25. lokakuuta 2014

Seurakuntavaaliehdokkaiden agendat

Luin karjalohjalaisten ja sammattilaisten ehdokkaiden ajatuksia valtuuston työskentelystä.

”Seurakunta lähellä”, ”Työväen kirkkoväki” ja ”Peruskristilliset” ryhmien edustajien ajatuksissa tuli selkeästi esille kirkon perustehtävän hoitamisen tärkeys ja jumalanpalvelusyhteisön paikallinen identiteetti. Suuressa seurakunnassa erilaisuus on rikkautta. Tämän ovat ainakin kolmen ehdokaslistan edustajat oivaltaneet painottaessaan alueseurakuntien omaleimaisuuden tuomaa avaruutta ja uudistumismahdollisuutta koko Suur-Lohjan seurakunnan parhaaksi.

Käykää ihmiset äänestämässä ja muistakaa, että mahtavien ja trendikkäiden edustajien ääni tulee kuulluksi automaattisesti. Siitä pitää huolen valtamedia ja mammona. Pienet ja heikot jäävät helposti jalkoihin. Myös kirkossa. Jos minulla olisi kolme ääntä, tietäisin keitä äänestäisin, vaan yhdellä äänellä se Angry Bird myös laulaa.

Heikki Linnavirta, rovasti

maanantai 6. lokakuuta 2014

Vadelmavenepakolainen ja pääministeri Stefan Löfven

Olen Ruotsin ystävä. Tukholma on mielestäni Pohjoismaiden ykköspääkaupunki. Tunnelbana, eri kaupunginosat, ystävälliset ihmiset. Sergelin torilla on joka päivä mielenilmaisu maailmanrauhan puolesta, väkivaltaa vastaan, vähemmistöjen etujen parantamiseksi... Kaikille on tilaa. Neljä vuotta olin siirtolaispappina Ruotsin Köpingissä. Hyvin monikulttuurinen kaupunki sekin. Olimme mamu perhe. 

Muutamien pappiskollegoiden kanssa mietimme Ruotsin menestystä. Yksi syy oli mielestämme pakolaismyönteisyys ja heikkojen puolelle asettuminen. Osasyynä oli myös antisemitismin vastustaminen, mikä kaiketi johtui ruotsalaisten huonosta omastatunnosta. He tekivät rutosti rahaa toisen maailmansodan aikana myymällä malmia Natsi-Saksan sotateollisuudelle. Heillä oli vahvat natsisympatiat ja sotamarsalkka Göring oli monien ruotsalaisten unelmavävy.

Nyt uusi duunaripääministeri on mennyt vihervasemmiston älykköjen ansaan ja julistanut feminismin autuuden lisäksi aikomuksensa tunnustaa Palestiinan valtio. Tuon päätöksen mukana Ruotsille koittaa vaikeat ajat taloudellisesti ja poliittisesti. Pääministerin päätöksen myötä läntiseltä naapurilta menee Jumalan siunaus. Toivottavasti Stefan Löfven saa puolueetonta tietoa Israelista, arabimaista, vuoden 1948 YK:n sopimuksesta ja niistä monista sodista, joita Israel on joutunut käymään itsenäistymisestä lähtien kaikkia arabimaita vastaan, joiden agenda on aina sama: ”Juutalaiset on ajettava mereen. Juutalaisvaltio on tuhottava!” 

Länsirannan ja Gazan asukkaat ovat hyväksikäytön uhreja. Jokaisen israelilaisten kanssa käymän yhteenoton takana ovat kaikki arabimaat ja muut islamilaiset valtiot. He käyttävät palestiinalaisia hyväkseen ja pysyvät itse turvallisen välimatkan päässä yllyttämässä. David ja Goljat asetelma on ennallaan. Israel vastaan kymmenet vihan riivaamat vihollisvaltiot ympärillä piirittämässä. Ja selän takana meri.

Juutalaisvastaisuuden leviäminen EU:n alueella tuntuu pahalta. Toisen maailmansodan juutalaisten tuhoamisleirit eivät enää nolostuta tai hävetä Angela Merkelin Saksaa, ranskalaisia tai Löfvenin uutta Ruotsia. (Ei myöskään Tuomiojan kannattajien Suomea). Todennäköisesti Ruotsin pääministeri saa hallitukselleen nyt tukea myös äärioikeistolaiselta Ruotsidemokraateilta. Juutalaisvastainen linja on yhteinen. Paha juttu.

Jotkut pumpulinläpipissaavat saivartelijat sanovat: ”Israel ja juutalaiset ovat eri asia”. Höpöhöpö. Israel on ainoa valtio maailmassa, jossa juutalainen saa olla vapaa: vainoamisesta, pilkasta ja vuosituhansia jatkuneesta antisemitismin hengestä, joka on kaiken takana. Israelin ja juutalaisten rakastaminen ja heidän turvapaikan, Israelin, takaaminen tulisi olla kaikkien valtioiden kunnia-asia. 
Rakas ystävä. Rukoile rauhaa Israeliin. Rukoilee Gazassa ja Länsirannalla asuvien arabien puolesta. Rukoile juutalaisten puolesta. Jos olet kristitty Jeesuksen seuraaja muista myös Raamatun sana: "Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1.Moos.12:3) 

Tuo siunaus tulee todeksi koko maailmassa silloin, kun kaikki kansat tunnustavat juutalaisen, Jeesus Nasaretilaisen Herrakseen ja Messiaakseen. Jeesus on ainoa Tie ikuiseen pelastukseen niin juutalaisille, kuin meille pakanoille. Ennen lopullista rauhaa, ennen Jeesuksen paluuta, on siunaamisen aika. Ruotsissa on myös historian opiskelun aika uudelle hallitukselle ja pääministerille. Olen Ruotsin ystävä. Nyt ystävään pettynyt. 

Stefan. Siunausta uudessa duunissa. Kuuntele sydämesi ääntä. Muodosta kantasi ulkopolitiikkaan, kun olet ajan kanssa tuuminut asioita. Muistan sinua rukouksin. Olet muuten sen ”Vikingarna” yhtyeen solistin näköinen. Tämä on kehumista. Se on hyvä yhtye.

                                                                                            Heikki Linnavirta, vadelmavenepakolainen

lauantai 4. lokakuuta 2014

Lapsia ja enkeleitä

Jumala lähettää enkelit. Saatana komentaa demoneja ja muita piruja. Mahtoi paholaisella olla löysät housussa, kun Jeesus maan päällä kulkiessaan muistutti Ihmisen Pojan valtuuksista ajaen riivaajia ulos ihmisparoista. Ihmisillä on suuret luulot itsestään. Joku ”kutsuu ja käskee hyviä enkeleitä”. Eikö Norjan tai Tanskan kuninkaallinen naisihminen harjoita jotakin enkeliterapiaa tai mitä lie muuttopalvelua? Tällainen toiminta on antikristillistä.

Mörköihmiset ja muut pimeyden eksyttämät luulevat käyttävänsä suvereenisti pahuuden henkivaltoja, vaikka ovat itse pahan vallan sitomia reppanoita. Muistetaan Huovisen lausumaa: ”Meillä on maailmakaikkeudessa kusiaisen valtuudet”. Emme käske, kutsu tai hallitse Jumalan enkeleitä. Satuenkelit prinsessaterapioineen, demonien palvojat, satanistit ja muut ovat kaikki orjuuden vallassa leikkiessään pahuuden henkivaltojen kanssa.  

Lasten ja aikuisten, Jumalan lähettämät väkevät suojeluenkelit kulkevat uskovien kanssa. Voi päivittäin miettiä, mistä kaikesta Jumala on meitä varjellut ja enkelien avulla suojellut. Raamatun mukaan Jeesuksen seuraajat ovat paholaisen jengin silmätikkuna. Siitä suunnasta tulevat kiusaukset, syytökset, masennuksen siemenet, pelon ilmapiiri ja kaikki paha. Herkät ihmiset luulevat, epäuskon ja epäilyksen tullessa, että pahan henkivallat ovat joitakin lellejä Muumimaailman mörköjä, jotka säikyttelevät sanomalla: ”PÖÖ!”. Tähän riittää Paavo Lipponen. 

Persoonallinen paha, saatanan demoneineen on todellista. Katso Ukrainaa, Isis hulluja, Nigeriaa, eurooppalaisten seksiturismia Thaimaassa, Suomen kotien väkivaltaa ja addiktoituneita ihmisiä. Saatana voi hyvin, vaikka sen päivät ovat luetut.

Jeesus otti pahuuden henkivallat tosissaan ja ajoi ihmisistä ulos riivaajia. Jeesus osasi erottaa mielisairaudet riivaustiloista, vaikkeivät tämän päivän epäuskoiset ja psykiatrit tähän ylläkään. Sama erottamisen taito on myös jokaisella kristityllä. En tarkoita kirkon jäseniä, jotka eivät usko, vaan kristittyjä, jotka elävät Jeesuksen askelissa.

Mikkelin-päivä puhuu enkeleistä ja lapsista. Lapset ja pienet ovat Jumalan erityissuojelussa. Kuitenkin aikuisille kristityille päivän tärkeä muistutus on siinä, ettemme Raamatun mukaan taistele ihmisiä vastaan, vaan pahuuden henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa. 

Kun Jumala on Henkensä kautta uskovan sydämessä, niin paholainen ei ole demoneineen kaukana, koska niitä ruokkii viha jokaista ihmistä – erityisesti uskovia - kohtaan. Tämä johtuu Jumalan valinnasta. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Vaikka meillä tässä elämässä on kusiaisen valtuudet omin nokkinemme toimiessa, niin Jumalan valittuina ja Jeesukseen uskovina teemme Jumalan tekoja joka päivä. Tämä on ylpeyden ja vihan henkivalloille liikaa.

Rakas ystävä. Kun uskot Jumalaan ja Taivaaseen tulevana kotipaikkana, niin valvo ja rukoile.  Kiukkuinen Saatana haluaa ja tekee usein elämämme kolmannen luokan junamatkaksi intialaisessa junassa. Olemme silti voittajia. Jumala on lähettänyt tahtonsa mukaan enkeleitä matkallemme. Taistellaan. Jumala on antanut meille Raamatun mukaan taisteluvarustuksen maanpäällistä elämää varten. Leposohvalla ei matka etene. 

Ystävä, jos koet, että Jeesus on kaukana ja vielä vieras, niin rukoile: Jeesus, tule sydämeni Vapahtajaksi, anna syntini anteeksi ja vapauta minut pahan vallasta, nyt. Aamen.

 Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Kantalohjan pappi, rovasti

maanantai 22. syyskuuta 2014

Kaksi Suomen kirkon piispaa

Kansankirkko on jakaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Syitä on varmasti monia, mutta kärjistäen ultraliberaalit ovat vasemmalla, Raamatun Sanaan ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin tukeutuvat ovat oikealla. Ultria on Gaussin käyrän (ei saa sotkea HK:n siniseen) mukaan n. 10 prosenttia kirkon väestä. Raamattunsa tuntevia ja Jeesuksen opetuslapsiksikin laskettavia (aikuisia) on myös kymmenisen prossaa. Loput ovat kansankirkon tavallista väkeä, jotka ovat Suomen kirkon suuri, hiljainen, enemmistö, He uskovat Jumalaan. Lapset kastetaan. Vainajat siunataan. Jopa naimisiin mennään Jumalan kasvojen edessä kirkollisin menoin, Jumalan siunauksen saattelemana.
  
Tämä enemmistö turvautuu kriiseissä kirkkoon. Kuolema, sairaus, perheongelmat, työttömyys, taloushuolet saavat ihmiset kääntymään oman luterilaisen kirkon puoleen. Kirkolla on tehtävä. Tuo suurin osa seurakuntaa ei ole kiinnostunut jumalanpalvelusuudistuksista, liturgian hienouksista tai saarnoista, joissa puhutaan luonnonsuojelusta, sosiaalisista uudistuksista, esteettisyydestä ja taiteista. Näillä aloilla ovat omat ammattilaisensa. Kirkolla on elintärkeä tehtävänsä: Julistaa hyvää uutista Jeesuksesta, palvella, rakastaa ja opastaa lähetyskäskyn ja Jumalan sanan mukaan. Kohti Taivasta. Päivän matka kerrallaan.

Ultrapuolen sanoma välittyy useille lukeneille, sivistyneille, kulttuurin suurkuluttajille ja esteetikoille. Kauniille, terveille ja rohkeille. Heille riittää Suomen kirkossa piispallista tukea ja kaitsentaa. Heille riittää kirkollisia leivonnaisia ja herkkuja ympäri ämpäri Suomenmaan.
Työttömät, taloudellisessa ahdingossa olevat, sairaat, masentuneet, yksinäiset, lohdutusta ja voimia elämään kaipaavat ihmiset saavat hädässä ja harmauden keskellä avun kansankirkon oikealta laidalta. Siellä julistetaan konstailematonta Jumalan sanaa, vapautetaan syyllisyyden ja pelon vankeja, siellä tehdään kahdentuhannen vuoden kokemuksella yksinkertaisia Jumalan töitä ja palvellaan Jumalan armon avulla.

Yksi Suomen kirkon piispa voisi – Jumalan armosta – alkaa tuon Raamattu-uskollisen vähemmistön omaksi piispaksi. Näin kirkko ei jakaantuisi. Kirkossa saisi kasvaa ja elää kaikki sen jäsenet. Jumala saisi aikanaan – Sanansa mukaan – tehdä sen erottelun eli tuomion vuohiin ja lampaisiin. Mutta tänä jakautuneena aikana: Jospa Herra herättäisi Suomen kirkon sisältä kaksi piispaa rohkaisemaan Raamatun varassa elävää joukkoa. Kaksi ihan sen takia, koska yksi piispa saattaisi kokea orpoutta piispojen kokouksissa. ”Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti”. (Saarnaaja 4: 9,12) Rakkaat piispat Suomen Siionissa. Olisiko teidän nykyisten piispojen joukossa kaksi rohkeaa miestä?

Jeesus kanssanne, kaikki ystävät

                                                                      Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ken on mun lähimmäiseni (Virsi 431:1)

Hekan kolumni 17.9.2014 
Rakkaan, Saana tyttäreni syntymäpäivänä 
                     
Viime päivinä olen miettinyt - rukoillut myös – rakkauden uudistusta minussa. Virren mukaan on vielä helppo rakastaa, jos on lapsena leikkinyt Barbie nukeilla: ”Ken on mun lähimmäiseni…”

Rakkaus, jossa on intohimoa ja Jumalan voimaa? Mihin se katoaa? Siis käytännössä. Ihmiset ovat kurjia, petollisia, rakkaudettomia, oman edun tavoittelijoita. Erityisesti kirkon piirissä ja politiikassa. Sössin ja häärin molemmilla tahoilla. Itse olen kaikkea tuota, mitä edellä luettelin. Kuinka taas saan voiman rakastaa hehtaaripyssyllä? Miten tässä elämänvaiheessa puhkeaa rakkauden lähde sisälläni?

Derek Prince (1915-2003)on yksi suosikkisaarnaajani. Häntä olen kuunnellut netissä. Raamattunsa tuntenut mies, filosofi, alkukielten taitaja, pappi, opettaja… mutta silti nöyrä. Hän sanoo osuvasti kristillisistä seurakunnista – ja itsestään: ”Suurin yksittäinen ongelma seurakunnissa on pappien kunnianhimo”. Tähän sanon ”aamen” ehdottomasti omalta kohdaltani. Kunnianhimo, herkät liikavarpaat, suosio, itsekkyys. Voisin vähän rikasta miestä vapaasti lainaten vastata Jeesukselle: ”Tätä kaikkea minulla on ollut jo nuoruudesta lähtien!”

Jeesus käskee rakastamaan lähimmäistä, Kenin lisäksi myös muita. Myös niitä, joilta ei saa rakkautta takaisin. Tähän auttaa vain uudestisyntyminen. Lapset ovat vapaat, mutta kirjoitan nyt aikuisille: Oletko uudestisyntynyt kristitty. Yksin Jumalan armosta. Onko Jeesus sinun Vapahtajasi ja syntiesi sovittaja? Jos vastaat myöntävästi, niin saat Jumalan voiman rakastaa. Rakastaa ja uudistua. Rakastaa ja aloittaa alusta. Jumala on rakkautesi lähde. Tämä rakkaus tuntuu vatsanpohjassa asti.

Miksi minä kerron Jeesuksesta ja rakastan sinua? Takana on Jeesuksen käsky, ei suositus. Lisäksi elämäni ja julistukseni perusta- Jumalalta saatu – on tässä: En halua kenenkään joutuvan kadotukseen eli helvettiin. Se on paikka saatanalle, ei ihmisille. Haluan kaikkien uskovan Jeesukseen Tienä, Totuutena ja Elämänä, joka johdattaa aikanaan Taivaan kotiin. Tässä on rakkauteni salaisuus ja koko elämäni tarkoitus. Jeesuksen seurassa. Elämän tietä. Kotiin asti. Koko porukka. Ineen vaan! Jeesus odottaa sinua.

Rakkaudella

Hekapappi,
Heikki Linnavirta, rovasti (tästä olen lapsellisen ylpeä), pappi

lauantai 23. elokuuta 2014

Olenk’ mää kusess’?


Ihan seesteisen työrupeaman alkuun olen saanut kirjallisia terveisiä esimiestaholta: Espoon kapitulilta ja paikalliselta kyrkoherdeltä. He eivät edelleenkään tykkää minusta millään tasolla. Olen koko pappisurani (vuodesta 1982) ollut huono esimies ja huono alainen. Jotenkin tuntuu, että alkaa taas syksyn tullen pudotusajot. Meikäläistä ollaan laittamassa jäähyaitioon. Loppukaudeksi.( 2014 – Jeesuksen paluu).

Toisaalta kaikki on hyvin. Karjalohja-messuissa käy väkeä. Toimitukset ovat handussa. Syksyn ohjelma on kasassa, mutta…olen huono esimies muutamalle niinsanotulle alaiselle ja yhdelle niin sanotulle esimiehelle. Voisinko vaihtaa muutaman alaisen ja yhden, eikun kaksi esimiestä? Piispa on se toinen tohelo.

Milloin herätyskristityt ja tavallinen kirkkokansa herää ja huomaa, että kirkon johto - arkkipiispa ja muu yläluokka- ovat Johanna Korhosen hyppysissä? Ja sen toisen naisen, jonka sukunimeä en koskeen opi: Lagerfuitsplazvantaajotakin.

Mietin, milloin saan siirron jonnekin muualle? Juhani Raattamaa, lestadiolaissaarnaaja ja rovasti Laestadiuksen oikea käsi sanoi aikoinaan: ”Jos lähdemme kirkosta, menetämme sakramentit. Jos meidät ajetaan ulos kirkosta, otamme sakramentit mukaamme!” Kirkossa pysymme ja julistamme Jeesusta. Vain Hänessä meillä on tulevaisuus ja toivo, mikä on ikuista. Heittäkööt. Uskosta Jeesukseen emme luovu. Meillä on Jumalan Sana ja armovälineet.

Jeesus on kanssamme.


Heikki Linnavirta. Karjalohjan pappi, rovasti

perjantai 15. elokuuta 2014

Herra, pelasta meidät! Me hukumme. Ainakin minä.

Terveiset Oslon ja Kööpenhaminan väliseltä merimatkalta. Ei tuntunut yhtään kivalta. 17 – 18 tunnin merimatka. Laiva keinui, metalli kolisi ja paukkui. Tuntitolkulla. Alus tärisi ja kuulosti, kuin joku säiliörekka (sis. tulenarkaa ja myrkyllistä) olisi ollut alakannella irti ja iski joka seitsemännellä aallolla laivan kylkeen: Pow! Crash! God bless Johnny Cash! Laiva oli myöhässä yli kaksi tuntia myrskyn takia. Vastatuuli oli merkilliin, merkilliin. Olen pelännyt aina merta. Jeesus nukkui opetuslasten pelätessä. Valvoin koko yön, enkä oikein saanut Herraa hereille. Tunnepuolella ainakin Jeesus nukkui ja Heka valvoi pelko kurkussa. Malle luki Keplerin dekkaria ”Hypnotisoija” koko yön, koska kolina ja miehen syvät huokaukset pitivät hänet hereillä.

Ilmestyskirjassa on paras Taivaskuvaus: ”Eikä merta enää ole”. Kiitos Jeesus siitä. Myrskyävä meri on maan kauraa. Vertaus ontuu, mutta heiluin kaksi päivää ilman humallusaineita merimatkan jälkeen. Jäi keinunta päällä. Seuraavan kerran kun Malle sanoo, että ”mennään se yksi pätkä laivalla”, vastaan: ”Lentokoneella tai juosten”. Ajattelin helvettiä kesken myrskyn. Ei se pelon ja kauhun syvyys, vaan kesto. Tunti, tunnin perään kolinaa, keinumista, pahaa oloa, pääkipua, huimausta. Jatkuu, jatkuu, aina vain jatkuu, kuin atomikäyttöinen Duracell pupu. Miten hirveä onkaan kadotus, joka kestää ikuisesti. Siis jatkuva helvetti. Onneksi yksikään Jeesukseen uskova, turvautuva, heittäytyvä ei joudu kadotukseen. 

Kiitos Jeesus uskon lahjasta, mikä on jokaisen ihmisen ulottuvilla. Ihan jok’ikisen. Elän uskon varassa, vähäuskoisena hiirenä. Taivas on hyvä. Eikä merta enää ole! Jeesus, anna paljon läsnäolon kokemusta. Tunnetasolla näkyjä Taivaasta, ihmeitä, uskoa, Sinua enemmän. Herra, minulla on vain Sinut. Kesken matkaa ja loppupeleissä homma on yksin Sinun. Vaikka kuinka olen Jumalan kämmenellä, niin tarraudun Sinuun kaksin käsin. Ihan heikkouskoisuuttani.

Rakas ystävä. Voin todistaa omakohtaisesti, että yksi nimi on meikäläisellä mielessä niin hädän hetkellä, kuin turvassa: Jeesus. Miten kertoa Jumalan rauhasta maan päällä, kun itsellä on pelko ahterissa merellä, vaikka olen uskossa, niinku? Ehkä kerron enemmän Taivaasta, Jeesuksesta ja viisaudesta. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, ettei kande mennä merelle, jos ei ole ihan pakko. Ei edes Mallen mieliksi, joka on rakas ja ihana, ei yhtään tulenarka, eikä myrkyllinen. 

Olen nyt turvallisin mielin Karjalohjalla, kirkon kupeessa, omassa työhuoneessa. Edessäni on taiteilija Santeri Ikkon maalaus kahdesta laivasta Laatokalla. Toinen on rannassa, telakalla, toinen rannan tuntumassa laituriin vahvasti kiinnitettynä. Järvi on tyyni. Peilityyni. Lokki laivan vieressä. Keinumatta. Vatupassissa. 

Jeesus on hereillä kestona. Sanan mukaan. Ilman uskoa Raamattuun olisin nesteessä. Tällä uskolla. Taivasta kohti, vaikka silmät kiinni.

Terv Heikki Linnavirta, rovasti, maa-katkarapu

tiistai 5. elokuuta 2014

Lomakolumni ja kuulumisia Jeesukselle ja sulle kans

Hei Jeesus

Kiitos kesälomasta. Ilma on ollut kuin jääkärin morsian. Hikinen, mutta kaunis. Levätä olen saanut kotona ja Vuokatissa. Aikuisten poikien kanssa viikon loma on äijätouhua. Harrastettiin kaikkea urheilua ja penkkiurheilua yli fyysisen kunnon. Kaikki paikat kipeinä, mutta oli meillä kivaa. Tennistä, lenkkeilyä, Jymyn matsien katsomista livenä, keilaamista, mäkiautoilua. Vaaran maisemissa eksymistä n. kaksi tuntia. Vänrikki Linnavirta Turusta lausui suunnistajan varmuudella moneen kertaan: ”Tästä kannattaa mennä!” Jep. Jep. Matin johdolla sitä eksyttäisi vaikka minkälaisen vihollisen. Molemmat jouduimme jättämään geokätköt maisemiin. Onneksi oli paperia mukana. Kolmelle vaaralle noustiin. No, yöksi löydettiin kämpille. Tossut märkinä ja suovedelle haisevina. Äijätouhua.

Lohjalla, kotona, on parasta, Jeesus. Ajatukset vaan näissä maisemissa karkaavat helposti työn puolelle. Länsi-Uusimaa lehti on vapaamielinen lehti. Sinne saavat kaikki kirjoittaa. Tänään oli kaksi mielenpahoituskirjoitusta. Toinen oli mäkismäistä määkimistä paikallisen kirkkoherran taholta: ”…kyllä homo lääkäri on parempi kuin törppö heterolääkäri…” Herra, tätä tasoa johtavilta papeilta. Mitä tuollaisilla vertailuilla on vaikutusta mihinkään? No konsensuskirjoitus se oli ja kannanotto sen puolesta että Sinun Sanasi, Jeesus, on todettu aikansa eläneeksi. Luithan Jeesus tuon kirjoituksen? Ei hyvä. Toinen oli sitten sitä tuttua Israel vastaisuutta ja juutalaisvihaa, mitä tämän maan ns. kristityt ja älyköt ovat sydämet täynnä.

Jeesus. Kiitos kun olet tässä ja taistelet Israelin puolesta, ihmisten puolesta, syntiä, saatanaa ja kuolemaa vastaan. Herra, kiitos kun yllätät minut ilolla ihan ilman näkyvää syytä. ”Näkymätön ei ole olematonta”, sanoi mummo, kun karjalanpaistin tuoksun nenässään haistoi naapurin oven avatessaan. Mutta iso kiitos Herra seurakunnasta, Israelista, Suomesta, vähän Ruotsista, perheestä, suvusta, lapsista ja ihanista lastenlapsista: Kasper, Aaro, Otto, Regina, Mikaela, Okko…och mera får komma. Kiitos Jeesus sanasta ja lupauksesta, jotta usko, pelastus ja siunaus ulottuvat aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Kattavaa sanoisin, vaikka en ole janoisin. Jeesus, rakastan sinua.

terv. Heka

Ps. Jeesus, kun olet Twitterissä niin mut löydät myös mutkan kautta… @Hekapappi


torstai 17. heinäkuuta 2014

Rakastan juutalaisia

Mietin kollektiivista anteeksipyyntöä kristittynä ja kirkon pappina. Toisilta ihmisiltä on aina anteeksi pyydettävää. Yksi joukko, kansa, yhteisö, vähemmistö, jolta kristittyjen tulisi - vähintään yksityisinä ihmisinä pyytää anteeksi - ovat juutalaiset. Kirkkokuntana emme ole siihen valmiita, koska uskon kohde on piispallisella tasolla nykyään abstrakti new- age kristus. Buddhan kavereita. Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas ei kuulu kirkon johdon ystäviin. 

Olemme vainonneet, kiusanneet ja tappaneet yli 2000 vuoden ajan juutalaisia. Jokainen sukupolvi.  Euroopassa pimeän keskiajan ghettomääräykset, velvollisuus kantaa yllään keltaista kangaspalaa, karkotukset, inkvisitio ja ristiretkien häpeällisyys. Jumalan valittu kansa: Jobin jälkeläisiä. Kiitos Herralle juutalaisista valoisaan uuteen alkuun asti. Kerran pakanat ja juutalaiset ovat yhtä. Jeesukseen uskovina.

1200- luvulla, jumalattomat kristityt ritarit ja seikkailijat, valloitettuaan Jerusalemin, kokosivat juutalaisyhteisön jäsenet synagogaan, lukitsivat ovet ja polttivat Jeesuksen omaa kansaa kristillisiä ylistyslauluja laulaen. Saksan keskitysleirit ovat uudempi kollektiivinen häpeä. Hitlerin jengi vetosi Lutherin vihakirjoituksiin. Keltaiset tähdet vaatteissa tulivat keskiajan yhteiskunnan määräyksistä. Luin opiskeluaikana 1930-luvun ”saksalaisista kristityistä”, natsikristityistä, jotka häivyttivät täysin juutalaisuuden kristinuskosta. Heitä oli vain osa Saksan kristityistä. Silti kaikki kristityt – pastori Dietrich Bonhoefferia ja muutamaa muuta vanhurskasta lukuun ottamatta – hyväksyivät kristillisyyden, joka oli rotupuhdasta, arjalaista ”kristillisyyttä”. Juden raus, niin uskosta kuin maan päältä.

Nuorena opiskelijana en vielä ollut kansanmurhaan osallinen. Nyt Lutheria lukeneena, vanhana kirkon pappina huomaan olevani osa kristillistä kirkkoa, joka vaikeni ja antoi juutalaisten kuolla holokaustin uhreina. Kristillisen kirkon historia on verinen ja harhaoppinen. Ilman armoa ja - juutalaisen Jeesuksen ristinkuoleman tuomaa sovitusta - olisimme kadotettuja. Kaikki tyynni.

Kuusi miljoonaa murhattua juutalaista uhrattuaan kristilliset kirkot irtisanoutuivat antisemitismistä toisen maailmansodan jälkeen. Silti Eurooppa seurasi sivusta, kun juutalaiset taistelivat itsenäisyydestään 1948, 1967, 1973 jne. Israel taistelee yhä kymmeniä miljoonia vihollisia vastaan. Joka päivä jatkuu sota arabimaailmaa ja islamilaisia vastaan: ”Kuolema juutalaisille!” Gazan ja Länsirannan onnettomat arabit ovat vain propagandaväline Jordanialle, Syyrialle, Egyptille, Iranille, Irakille ja muille juutalaisvihaan kasvatettujen valtioiden kansalaisille.

Laulatan lapsia Karjalohjan päiväkodissa. ”Kolme varista” on laulu, jossa peukalo ja etusormi liitetään yhteen. Vapaaksi jäävät kolme sormea. Laulun myötä yksi kerrallaan sormet piilotetaan, kun varikset lentävät pois. Yksi kerrallaan. Sain valokuvan pienistä iloisista palestiinalaislapsista jotka olivat laittaneet sormensa samalla tavalla, kuin Karjalohjalla. Nuo kolme sormea merkitsivät heille kolmea murhattua juutalaisnuorta. Tällainen viha sikiää Paholaisesta. Kuinka lähimmäisenrakkaus ja sovinto voi tulla lähemmäksi, kun lapset kasvatetaan vihaamaan ja ihannoimaan kuoleman kulttuuria?

Eurooppalaisena ja suomalaisena Jeesukseen uskovana mietin vastuutamme. Emme näe kokonaisuutta. Katsomme ihmiskilpinä kuolevia pieniä lapsia Gazassa. Syystä olemme kauhuissamme. Emme kuitenkaan näe, kuinka Israelin ympärillä on vihan kyllästämiä kymmeniä, kymmeniä miljoonia islamilaisia, jotka ovat valmiina ajamaan jokaisen juutalaisen mereen. Tappamaan jäljelle jääneet Jeesuksen veljet ja sisaret, jotka pelastuivat Euroopan polttouuneista.

Kaikesta pinnallisuudestani ja lapsellisuudestani huolimatta pyydän anteeksi Jeesukseen uskovana kristittynä kirkkoisien, katolisten, ortodoksien ja luterilaisten puolesta vainoja juutalaisia kohtaan. Erityisen pahoillani olen Suomen kirkon antisemitismistä, joka on tätä päivää. Siunauksen mahdollisuus edellyttää aina parannusta. Niin yksityisiltä ihmisiltä kuin kansankirkolta. Jos tämän lukee joku juutalainen, niin isosti anteeksi. Toisaalta ja ennen kaikkea: Messias elää. Hän tulee takaisin. Hänen nimensä on Jeesus Kristus, juutalaisten Kuningas.  Juutalaisten ja pakanoiden Vapauttaja.

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Turun arkkipiispalla kovat piipussa

Tämän kesän masentavin linjapuhe tuli Turun piispanhovista.”Suomen kirkon pitää pyytää anteeksi homoilta ja lesboilta”. Kristityn pitää aina pyytää anteeksi, kun on tehnyt väärin toista kohtaan. Jeesuksen vuorisaarna kertoo, kuinka jokainen meistä on syyllinen ja syntinen. Kadotettu ilman Jumalan armoa ja anteeksiantoa. Paljon on anteeksipyydettävää. Ehdottomasti minulla ääntä pitävänä pappina. Jatkuvasti ja joka suuntaan. Varmasti myös arkkipiispalla, jos hän on kohdellut kaltoin seksuaalisia vähemmistöjä. Anteeksipyyntö oman lapsen puolesta on joskus paikallaan, mutta kuinka joku hetero voi niputtaa kaikki homot samaan kasaan? Näin ei voi mielestäni toimia edes arkkipiispan virassa.

Kirkkoon kuuluu oletettavasti satoja kristittyjä, joilla on homoseksuaalisia taipumuksia. He taistelevat eheytymisen puolesta tai valitsevat saman tien kuin katolinen kirjailija, opettaja ja esikuvani Henri Nouwen, joka löysi palvelemisesta, kirjoittamisesta ja pappeudesta, jotakin suurempaa, kuin seksuaalisuutensa toteuttamisen vastoin Jumalan Sanaa. Miten nämä sadat armon lapset jaksavat? Kuka heitä kirkon johdossa tukee? Taistelu on todellista ja arkista. Taistelussa langetaan ja syvälle. Heillä on takanaan Jumalan sana ja voima taistella kaikkia kiusauksia vastaan. Päivä kerrallaan. Mutta kirkon johdon tuki olisi tarpeen.

Arkkipiispan puheenvuoro oli valitettava maallista yhteiskuntaa kumartava kannanotto. Toivottavasti joku piispa, kirkkoherra, pastori tai evankelista uskaltaa asettua Raamatun Sanan puolelle kadottavaa ja jumalatonta maailman henkeä vastaan. Vaikeneminen ei vapauta ketään pappia vastuusta Jumalan edessä. Olen syvästi pettynyt Suomen kirkon arkkipiispa Mäkisen jatkuvaan irtautumiseen Raamatun Sanasta. Jospa herätysliikkeiden jäsenet ja muut Raamatun sanaa kunnioittavat kansankirkon kristityt heräisivät näkemään kirkon luopumustilan.

Kaikella rakkaudella ja nöyryydellä meidän on julkisesti irtisanouduttava Raamatun Sanan ja kirkon perinnön turmelijoista ja toivottava katumuksen armoa jokaiselle piispanistuimelle, jokaiseen pappilaan ja kaikille Suomen pastoreille. Jumalan Sana on perusta, jolle kaikki pysyvä rakentuu. Jeesus on ainoa Tie pelastukseen ja vapauteen, niin maan päällä, kuin Taivaassa. Jeesuksella riittää armoa ja anteeksiantoa kaikille syntisille: ”En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee”.(Joh. 8:11) Herra armahda Suomen kirkkoa.

Heikki Linnavirta rovasti, Karjalohjan pappi

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sanavaras



Valheen isän tutumpi nimi on saatana. Valkeuden enkeliksi tituleerattu. Syy tähän värivaihteluun on sanojen vääntely ja mustan puhuminen valkoiseksi. Ilman uskoa Jeesukseen ja Jumalan armoa jokainen meistä menee halpaan. Uskovakin lankeaa usein saatanan sananpyörittelyihin. Ilman parannuksen armoa olisimme Finito ja Auf Wiedersehen. Muutama tosiasia vihollisesta. Saatana on täynnä vihaa. Hän haluaa tuhota ihmisen. Iällä ja sukupuolella ei ole väliä. Viha on kaiken kattavaa katkeruutta, murhanhimoa ja pahuutta meitä kohtaan, koska olemme luodut Jumalan kuvaksi. Me maanmatoset olemme Jeesuksen veljiä ja sisaria. Se on ylpeälle saatanalle liikaa.

Nykyaikana saatana-sanavaras käyttää erityisesti hyväkseen seksuaalisesti heikoilla olevia, ihmiskuvaltaan heikkoja, rikkinäisiä ja eksyneitä. Samoin uskosta luopuneita, ruskeakielisiä, liberaalipappeja ja -piispoja, joita paholainen ns.vapauden nimessä orjuuttaa ja huijaa: ”Porno on ok, homosuhteet ovat oikein, moniavioisuus on kimppakivaa, lapsiavioliitot ovat oikein, jos on muslimi tai hindu”. Kuinka moni riippuvuudesta kärsivä häpeää ja vihaa itseään, koska sydän tietää, mikä on oikein ja väärin, mutta valkeuden enkeli lakeijoineen houkuttelee sanoen: ”Rakkaudessa ei ole mitään pahaa”? Ei olekaan, mutta sana rakkaus on väärässä käytössä. Sen sijaan tulisi käyttää sanoja synti, rikkinäisyys, himo, pelkuruus, masennus, paha olo. Näissä on paljon pahaa, vaikka niiden sijaan käyttää varkaanomaisesti sanaa rakkaus. Jumala on rakkaus ja tahtoo korjata ja eheyttää meitä. Tämä prosessi kestää koko ihmisiän. Siinä on jotakin oikeasta rakkaudesta kaiken aikaa mukana. Uskoa vapauteen ja iloon. Jo maan päällä. 

Saatana on sanavaras. Vääristä sanoista muutama aggressiivisen homoliikkeen lanseeraama kielikukkanen:
  •          ”Sateenkaarimessu, sateenkaariperhe, sateenkaari-ihmiset…” Turmeltuneen maailman tuhoutumisen, vedenpaisumuksen, jälkeen Jumalan ja ihmisen liittoa kuvaava merkki, sateenkaari, on varastettu antikristillisen homoliikkeen logoksi 
  •       ”Tasa-arvoinen avioliitto”. Tämä liitto on jo voimassa miehen ja naisen välillä. Jos ei-kristilliset homoliitot halutaan laillisiksi, niin miksei niistä käytetä oikeaa nimeä ”homoliitto” tai jotain uutta, rehellisempää, sanaa? Avioliitto kuvaa instituutiota, jonka varassa kirkon lisäksi myös yhteiskunta pysyy pystyssä. Se on jo varattu sana, jota sanavarkaat käyttävät luvatta. Valheen isän ohjeitten mukaisesti.
  •          ”Pride” sana kertoo ylpeydestä. Se on rehellisin sana saatanan kielenkäytössä. Ylpeyden syntiin paholainen lankesi halutessaan korottaa itsensä Jumalan rinnalle, ylikin. Pride sana marsseineen ja juhlineen kertoo surullista tarinaa eksyneistä ihmisistä. Niin homoista, kuin valtavasta joukosta liberaaliheteroja, jotka haluavat olla ”trendikkäitä”. Tämä sana on sanavarkaiden isän lempisanoja. Rakas ystävä, katso naamion taakse. ”Valkeuden enkeli” on vihan, valheen ja pahuuden isä. Saatana on julma orjakauppias. Hän haluaa ajaa sinut tuhoon, kadotukseen asti. Se trendikkyydestä.  Ihmisen Vapauden ja Rakkauden lähde on kaikkivaltias Jumala. Yksin Jeesuksessa on yltäkylläinen Elämä, mikä kantaa niin maan päällä, kuin Taivaassa.

Jeesus kanssasi, ystävä
                 Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Jeesus moi, tässä Heka



Olen lukenut taas paljon Sinusta. Hyviä kirjoja. Katsonut myös rakentavia kristillisiä ohjelmia. Armo on parasta edelleen. Oppi on tärkeää, mutta ihan prikulleen oikea oppi? Kuka on oikeaoppinen kristitty? Minun lisäksi? En tunne ketään. Tässä on syy opin määrittelyn vaikeuteen muiden kohdalla. Aikanaan pidin Vanhaa Testamenttia melko turhana kirjana, vaikka olin uskossa. Olin erinomaisen vääräoppinen Jeesuksen seuraaja. Vähän kuin ne kaksi opetuslasta, jotka halusivat tehdä samarialaiskylälle eliat. Tulta!
Raamattu on rippikoulun tärkein oppikirja. Tälle nauravat liberaalit nuorisotouhukkaat papit, mutta näin on. Raamatun alkeet opitaan riparilla. Ainakin pläräämään Kirjaa. Sitten uskon syntyessä, kasvaessa, uudistuessa, eli armon koskettaessa, Jumalan sana alkaa elää. Sieltä löytää lohdutuksen sanoja, rohkaisua ja kehotusta pysyä erossa synnistä, sen minkä sielu sietää.
Mutta mikä pelastaa? Mikä on totuus? Jeesus, mun usko, teologia, apologia ja geologia on tässä: Se olet Sinä. Sinä Jeesus olet Totuus. Sinä olet Tie pelastukseen kadotuksen tieltä, masennuksesta, pelosta ja toivottomuudesta. Sinä rakastat ristin väkevyydellä. Minua. Jeesuksen nimi on kaiken perusta tässä ja tulevassa elämässä. Sen kanssa minulla on kaikki mahdollinen ja vähän mahdotonkin. Ilman Sinua elämäni on turhaa hapuilua, kulkemista tappiosta, tappioon ja viimein tuhoon.
Joskus kyllä kaipaan maallista menestystä ja kunniaa. Kiitos Jeesus hautausmaan sanomasta. Siellä sitä on kunniakkaita kiviä ja laattoja. Kelpaa siellä kivenä törröttää. Jeesus… rakastan Sinua ihan itsekkäistä syistä. Haluan elää, elää ja saavuttaa kerran Taivaan. Kiitos armosta, Jeesus. Opin kanssa viiletän laineilla kuin Pietari tukka märkänä: ”Herra, pelasta minut!” Ja sinä Herra ojennat kätesi aina uudestaan ja otat turvaan. Ihan vaan megakiitos Jeesus. Kiitos, kun saan olla sun seuraajien veneessä. Täähän on laiva, koska kiinalaisia kristittyjä on mahtavan paljon.

terv. Hekapappi

torstai 19. kesäkuuta 2014

Jussit vaan sulle - Hekan Juhannuskolumni 19.6.14



Työperäinen ahdistus on uusi asia minulle. Ennen stressasin, tappelin, hävisin ja voitin. Tein kirkon töitä näillä renkipapin käsillä Jeesuksesta iloisesti puhuen ja synnin vaaroista vakavasti varoitellen.  Nyt olen ajautunut eläkeiän kynnyksellä työperäiseen angstiin enempi enempi, kuin vähempi. Työ on jakautunut kahteen osaan: Olen pappina seurakuntalaisille ja muille ihmisille. Mahtavaa. – Olen pappina laajassa työyhteisössä. Tämä on ankeuttajien leiri. Keskitysleiri.  Ihan kuin kuolisin pystyyn monta kertaa päivässä. 

Syy on varmasti minussa, kun en osaa mukautua uusiin haasteisiin. Pitäydyn itsepäisesti samaan Raamattuun, kuin ennenkin. Koen syyllisyyttä synneistäni. En pidä siitäkään, kun Jeesuskin on saanut monta varoitusta piispoilta. Ristin sanoman ja sen ”Minä olen ainoa tie pelastukseen” -puheen takia. En vain osaa hyväksyä liberaalien ja kultturellien uutta kirkollista näkyä, missä on iso osa sitä luonnonsuojelu-uskoa. Ainoa synti ja häpeä on nykyään tehdä ympäristörikos: ”Se ei lajittele kotitalousroskia. Vankilaan tuollaiset!” Olen uskovaisuuteni lisäksi liian rehellinen ollakseni sinut tämän kirkkokonsernin kanssa. Onneksi ja kiitos Herralle hyvämaineisen yhdistys tukee.

Juhannus tullee ajallaan. Satoi vaikka vanhoja akkoja tai paistoi Lidlin makkaroita. Olutta on. Riittävästi. Olen miettinyt viime aikoina krapulatiloja. Darroja. Niistä kerrotaan kirjallisuudessa. Omakohtaisia kokemuksia, minulla on kolmeosaisen romaanin verran. En tiedä yhtään hyvää krapulaa. En ainuttakaan dagen efteriä, jota ilolla muistelisin tai josta antaumuksella ja ihaillen lukisin. Pahoinvointi, kipu, morkkis, häpeä, maan heiluminen, yökkääminen ja mahalaukun tyhjennysharjoitus vähintään vuorokauden ajan. Tätä herkkua tuo juhannus sadoilletuhansille suomalaisille, tuhansille lohjalaisille, kolmellesadalle karjalohjalaiselle. Suomi on hieno maa. Olemme fiksu kansa. 

Miksi pitää saada pää sekaisin? Siihen on yksi selkeä syy. Jeesus ei riitä, usko ei kanna, Jumala on kaukana ja Siwa lähellä. Minulle viina on aina ollut ongelma ja tulee olemaan. Ilman Malle-vaimoa olisin alkoholisti, koska tunnen addiktoituvan - täysillä kaikkeen ja vielä kovemmin - luonteeni. Rakkaat ystävät ja viinamäen miehet. Kohtuus kaikessa. Jos ja kun ette pysty kohtuuteen olkaa absolutisteja. Jos ette vaan hallitse viinankäyttöä, niin menkää A-klinikalle. Ottakaa tolkku vaimo. Rukoilkaa vahvaa uskoontulon ihmettä, missä jää viinanhimo ja huumeriippuvuus. Tupakkaa myöten. Ehkä olette jo niin pitkälle, että vain viimeinen voi auttaa.

Miten voi nauttia oikein elämästä? Jumalan armon avulla ja päivä kerrallaan. Aina kerran enemmän nousten, kuin rähmälleen langeten. Parannus on syntien – omien – katumista. Anteeksipyyntöä Jumalalta, joka armahtaa, koska Jeesuksen ristin läpi olet puhdas. Entä pyhitys? Herra tietää missä kohdin uskova on pyhityksen tiellä. Jos ei tunnista itseään syntiseksi ja armoa tarvitsevaksi, niin pyhitys ei ole vielä alkanutkaan. 

Juhannustanssit oli paha paikka Johannes Kastajalle. Herodes sai kaiketi jonkin sortin erektion naisen vokottelevaa tanssia katsellessaan ja siitä ilosta antoi katkaista pään Jumalan suurelta profeetalta. Tansseissa on haureuden perkele vauhdissa. Henkilökohtaisesti en käy tansseissa, koska osaan vain sitä seitsemänkymmentäluvun pussikaljatanssia ja hidasta ”in medias res” nojailua. Silti, rakas etsijä, uskova, Jumalan armoa tarvitseva, luota Jeesuksen kutsuun, joka kuuluu tänä Jussina ahdistavassa työssä, työttömyydessä, viinan kiroissa, heikossa uskon kilvoittelussa ja miksei myös iloisen ja rauhaisan uskon kantaessa. 

Jeesus kutsuu omiaan lähelleen viettämään Jussia vapaasti, vapaammin ja aina uudelleen lankeemuksen jälkeen nousten. Päivä kerrallaan on hyvä. Hetki kerrallaan parempi, koska hetkessä on Taivaan portti ja Jumalan läsnäolo. Siinä on hyvä olla ilman viinaakin. Siinä on hyvä olla, vaikka sata kökkökirkon ankeuttajaa yrittäisi päästä iholle. Jeesus on hyvä ja se riittää. Kerran kaikki on täydellistä. Matkataan ja taistellaan. Saatana on voitettu vihollinen. Taivas on valmistettu ekstaasinhyväksi kodiksi meitä varten. Sitä kohti, vaikka kontaten.

Jeesus on kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti, selvänäkin syntinen mies