keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

”Kauneus on katsojan silmissä”

Olen vähän miettinyt armoa ja täydellisiä kristittyjä. Minussa on runsaasti tilaa armolle.  Jumalan armon vastaanottamiselle se vakioprosentti: sata. Täydellisyydessä olen samoissa lukemissa. Tämä on  Evankeliumin vastaanottamisen ja olla möllöttämisen tuoma olotila ja lopputulos: Yksin armosta, yksin Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta olen vapaa, armahdettu ja Jumalan silmissä täydellinen. Isä, kun näkee minut Jeesuksen kaltaisena. Hyvä, rakastava, Jumalan katse!

Samaa armokauraa ja täydellisyyttä tuumin myös muiden kohdalla. Usko tahtoo loppua kesken, kun katsoo sivuhorisontista. Tästä suunnasta näkee virheitä, heikkoutta, syntiä ja ihan vaan sellaista ärsyttävää kuvaa lähimmäisestä. Minulle vaikeinta on nähdä hyvää ja kaunista kirkon liberaaleissa, hallinnon harakirityypeissä, muutamissa seksuaalisissa heikkouksissa, viinin ja virren yhteisöissä ja itseäni tyhmemmissä ja viisaimmissa. Samanälyiset ovat kaikkein vaikeimpia ymmärtää.

Parannusta pukkaa, sano mummo jäätyään juoruilusta kiinni. Sama vika meikäläisellä. Rakkaat ystävät ja kylänmiehet. Ensi sunnuntai on parannuksen tekemisen ja ”Etsikkoaikojen” sunnuntai. Paikan nimi Raamatussa on ”Jabbok”. Sillä kohden Jaakob kohtasi Jumalan  ja oli ”face to face”-kokemuksen jälkeen muuttunut mies. Nimeään myöten. Jaakobia kutsuttiin tämän jälkeen Israeliksi.'

Ennen muutosta Jaakob oli Jumalan  valittu ja rakkauden kohde. Muutoksen jälkeen Jaakob oli Jumalan  valittu ja rakkauden kohde. Mitä tapahtui? Jumalan rakkauden katse osui Jaakobiin muuttavan suurella tavalla. Pelastettu oli edelleen pelastettu. Jumalan katse ja kohtaaminen kuitenkin muutti jotakin. Uskon, että Israel alkoi vähän petrata juoksuaan. Tai linkkaamistaan. Hän alkoi nähdä itsensä Jumalan  armon ympäröimänä. Hyvällä tavalla Jumalan vankina: ”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröivät minua kaikkina elämäni päivinä”.  Omakuva muuttui. Hätäily ja halu huijata oli vähemmällä. Toisten vähättely ja ylpeys alkoi mukavasti murentua.Tarve miellyttää toisia ihmisiä oli laantunut. Peace-fiilis  tuli päälle. Jumalan rauha.

Muut ihmiset näkivät Jaakobin/Israelin paljon samalla tapaa, kuin ennenkin. Kettu mikä kettu. Tässä olen tuumimiseni ytimessä tänään. Herra anna minun nähdä ihmiset sinun laillasi. Ainakin enemmän sinun laillasi. Etten luulisi itseäni paremmaksi, kuin jotkut toiset. Ennen muuta Herra. Auta minua muistamaan ja uskomaan, kuinka sinä näet, kosketat ja pysäytät ihmisiä heidän elämänsä Jabbokissa. Minun ei tarvitse ahdistua toisten vaelluksesta. Kaikki on sittenkin armoa. Jeesus on ruorissa ja Hänellä on varaa sanoa: ”Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Tiedän mitä joudut paraikaa kokemaan. ” Kaikki on armoa. Myös minulle.

Herra Jeesus Kristus. Jumalan Poika. Armahda minua syntistä.

Jeesus kanssasi ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi
                    
 ______________________________________________
Torstai 01.08.2013 klo 21.35 – 21.50 RADIO DEI/ RADIOKIRKKO
-          rovasti Heikki Linnavirta ”Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa” 

Sunnuntai 04.08.2013 klo 14.00 – 14.30 RADIO DEI/ RADIOKIRKKO
-          rovasti Heikki Linnavirta ”Etsikkoaikoja

______________________________________________

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hekan Blogi 29.7.13



Terveiset eilisestä messusta (28.7.13)  Karjalohjalla. Yhdistys ”Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan tuki” on totta. Meillä on jo 62 virallista jäsentä, vaikka vasta aloittelemme jäsenten kyselyä. Tarkoituksemme on tukea Karjalohjan seurakunnan toimintaa niin, että messut pyörivät kuten ennenkin, mutta entistä elävämmin. Jeesuksesta puhumme häpeämättä ja syntejä julistetaan katuville anteeksi yksin Jeesuksen, Jumalan Pojan, ristinkuoleman perustalla.  Koitamme laajentaa messun valmistajien joukkoa ja rukouspalvelua. Oli myös puhetta siistiä kirkkoranta viimeistään ensi kesänä talkoilla.

Osallistumme rukoustuella jokaiseen messuun ja muuhun seurakunnan tilaisuuteen. Kirkkokahvejakin  talkoilemme. Olemme ennen muuta jumalanpalvelusyhteisö. Osa luterilaista kirkkoa. Osa Lohjan hallintoseurakuntaa. Jotakin tällaista itse haluan olla yhdistyksessä edistämässä. Mitä eroa on Karjalohjan seurakunnalla ja meidän yhdistyksellä? Minun kohdallani ei mitään. Vähän rallimestareita lainaten ja kohdetta muuttaen: ”Olen Mestarin asialla”.

Siunausta ystävät ja kylänmiehet. Tulkaa mukaan rakentamaan seurakuntatyötä Raamatun Sanan pohjalta Karjalohjalla ja kaikkialla Suomessa. Katsotaan, että seurakunnan Herra saa kunnian myös Suomen luterilaisessa kirkossa. Yhdistys voi olla uudistumisen  avain myös sinulle. Porukkaan saa kuulua kaikki Jeesusta kaipaavat ja Taivaaseen haluavat. Vaikka asuisivat kuinka oudonnimisillä paikkakunnilla.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti

Ps. Yhdistykseen kuuluvat  saavat halutessaan  itse kertoa jäsenyydestään. Emme julkaise jäsenluetteloita, vaikkeivät ne salaisia olekaan. Olemme iloisia ja ylpeitä jokaisesta mukanaolijasta. Aloituskauden hallitus on kaikkien hyvä tietää: Kaisa ja Rauno Niskala, insinöörejä (dipl. ja tav.), Salla Karhapää - Linnavirta ja Heikki Linnavirta, teologeja (ihana ja tav.) Duplopalikat ovat kasassa.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Titanic – Nearer my God to Thee



Uppoamattoman ja ylellisen valtamerialuksen haaksirikko 1900-luvun alussa. Hukkuneita 1517. Yksi merihistorian suuria tragedioita ja kestoaihe kirjoille ja elokuville. Joitakin vuosia sitten oli puhetta ja kirjoittelua Titanic orkesterin ohjelmistosta ja viimeisestä kappaleesta. Joidenkin mielestä se oli Sua kohti Herrani, eli Titanic hymni. Jotkut muistavat bändin soittaneen lopuksi svengaavaa ragtime musaa (Vikipedia).

Kysymys tuli mieleeni, kun luin arvostelun Pedro Almodovarin elokuvasta ”Matkarakastajat”. Oletan, että arvostelija on nähnyt lentokoneen kohtalonhetkiä ja ihmisten käytöstä kuvaavan komedian. Näin hän kirjoittaa: ” Kun Almodovarista on kyse, ei kuoleman odotus ole mitään itkuista synkistelyä, vaan seksin ja viinan vauhdittamaa sekoilua…” (Hesarin nyt.-liite 19.7.13)

Tuollainen reipas ote kuuluu ehdottomasti tämän ajan airueiden ja sivistyneiden mieltymyksiin. Täysillä loppuun asti. Vaikka kaikki menisi päin helvettiä. Tätä samaa taivasteli jo Paavali varoitellessaan aikalaisiaan asenteesta: ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna kuolemme!” 

Elämä ei ole rikasta, jos emme tunnusta kuoleman läheisyyttä ja mahdollisuutta joka päivä ja hetki. Elämän rajallisuus antaa syvyyttä, iloa ja jopa riemua, kun sen oikein oivaltaa. Jumalan avulla. Elävässä elämässä, ei elokuvissa tai kirjoissa, olemme sydämenlyönnin päässä ikuisuudesta 24/7, kehdosta hautaan. Sitä on jokaisen elämä. 

Saako tämä aikaan kroonisen paniikin ja itsetyydytyksen tarpeen? ”Kuoleman odotus ole mitään itkuista synkistelyä, vaan seksin ja viinan vauhdittamaa sekoilua”. Vai onko tänään päivä täynnä syvää iloa siitä, että kuljen kohti rakastavaa Jumalaa ja Isää? Onko tämä päivä - elämäntilanteesta riippumatta - lahjaa ja uskoa Jeesuksen sanoista: ”Tänään saat olla kanssani Paratiisissa”?

Nearer, my God, to Thee, nearer to Thee!
E’en though it be a cross that raiseth me,
Still all my song shall be, nearer, my God, to Thee.                                                                  
 
Nearer, my God, to Thee,Nearer to Thee!

Ragtime ja Sua kohti Herrani eivät sulje pois toisiaan. Kysymys on aina soittajista ja kuulijoista. Kuulunko laajaan sopulimaisten itsetyydyttäjien joukkoon, vai olenko voittavassa enemmistössä? Voittoisan enemmistön muodostavat esimerkiksi Jeesus ja sinä. (Yhdessä Jumalan kanssa olet aina mahtavassa enemmistössä). Kuolemasi rajalla olet täydellisen elämän alussa. C.S. Lewisiä mukaillen ja muistellen: ”Olet lukenut elämäsi johdannon. Suuren seikkailun ensimmäinen luku alkaa...” Ja mikä parasta: et kulje koskaan yksin. ”Tänään saat olla kanssani Paratiisissa”.

Jeesus kanssasi, ystävä
 
                         Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Angry Birds ja kirkosta eroaminen - Hekan Blogi 16.7.13


Kirkosta eroaminen on someajan ilmiö. Kaikki tapahtuu nopeasti ja usein harkitsematta. Kristillisten asioiden kommentointiin olisi hyvä jos Rovio kehittelisi sellaisen tietokoneanimaatioon yhdistetyn eroamismahdollisuuden yhdessä Kirkkohallituksen lakityöryhmän snabbisten (Korhonen, Mäkinen, Askola ja Lassila& Tikanoja) kanssa. 


Kirkon jäsenyys muodostuisi pelin muodossa kymmenestä osajäsenyydestä (kymmenen piispaa laudalla). Aina suuttuessaan Raamatun sanoman mukaisiin saarnoihin, kirkkoministerin suoraselkäisyyteen tai pappien lauluääneen voisi erota kirkosta osittain pudottamalla kännykkään, kannettavaan tai kotikoneeseen ladatusta pelistä yhden piispan. Aseena voisi käyttää vaikka - edelleen tiekokonepeli -kirkonpenkissä istuvia vanhoja mummoja. Käytettävissä olisi viisi vanhusta, joilla olisi aseina käsilaukut, huivit, ja tukevat läskipohjakengät. Näiden avulla tapahtuisivat eroamiset: heitä huivilla, lyö käsilaukulla, leiki Zlatania.

Sitten, kuin olisi jäljellä enää yksi tai kaksi piispaa ja peli alkaisi koukuttaa, voisi piispoja ladata lisää tietyllä summalla. Samoin mummoja. Näin peliä voisi pelata vuosikymmeniä. Kirkosta erottaisiin vain osittain, piispat saisivat palkkansa ja tyytymätön mielenpahoittaja saisi erota aina uudestaan ja uudestaan ja silti olisi varalla mahdollisuuksia uusiin eroihin, koska jotkut ottavat aina Raamatun, kristinuskon, ja eettiset arvot todesta. Vaikka Tervoja olisi joka juottolassa.

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Toimittajat rippikouluun

Suomen jakaantunut kirkko kiinnostaa mediaa. On kaikkea mielenkiintoista: fundamentalisteja, liberaaleja, herätysliikkeitä, lestadiolaisia sen viittä sorttia, sukupuolineutraaleja, viheruskovia, transuja, homoja, heteroja, piispoja, pappeja, kirkkomuusikkoja ja kanttoreita (ks. vanha Kummeli: synti, ahdistus, kiusaus). Raamattu on pyhä kirja ja outo kirjakokoelma, virsikirjassa on toisinaan nuotit ja toisinaan sitten taas ei. Hautausmaatkin (vainajille rauhattomin paikka kesäisin) ovat kirkon taakkana. Tässä on toimittajaparoilla ymmärrys koetuksella. Median uutisointi on kirkon jäsenille ja työntekijöille kiusallista luettavaa. Empatiasta johtuva myötähäpeä on kohtalaisen suuri.

Kirjailija, pastori ja teologi Pasi Turunen ehdotti toimittajille jonkinlaista kirkon asioitten ajokorttia. Minusta tuo on hyvä ehdotus. Silloin piikit kirkkoon eroamisissa ja liittymisissä häviäisivät marginaaliin. Sisäministerin puheet saatettaisiin ymmärtää oikein, kuten tavallinen kirkkokansakin ymmärtää. Osattaisiin erottaa kirkon ääni, piispan äänestä, seurakunnan mielipide työntekijän näkemyksestä, Raamatun Sana Kansan Uutisista.

Otan mielelläni muutamia ammattitoimittajia koulutukseen ensi syksynä. Koulutukseen pääseminen edellyttää kuuteen messuun osallistumista Karjalohjan kirkossa, kun minä olen saarnavuorossa. Tämä on aikuisriparimahdollisuus niille ammattitoimittajille, jotka haluavat oppia oikeasti kirjoittamaan ja uutisoimaan kristillisestä kirkosta Suomessa.

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi. rovasti, kirjailija

Ps. Koulutukseen osallistuneet saavat todistuksen. Kaikki osallistujat läpäisevät keskustelupainotteisen opintopläjäyksen, koska opettaja on ammattilainen.

linnavirta(at)gmail.com

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Yki stadista, painovirhe ja Joh 3:16

Hurskas uskoontulokertomus on pelastuneen alkoholisti-Ykin tarina. Hän uskoi henkilökohtaisesti pienoisevankeliumiin ja Jeesukseen, koska UT:n painoksessa oli urbaanin legendan mukaan kirjoitusvirhe: ”…ettei Ykikään, joka häneen (Jeesukseen) uskoo joutuisi kadotuksen, vaan saisi iankaikkisen elämän”. Sama pienoisevankeliumi on pelastukseni ilman painovirhettä: ” Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Elän pelastetun joukon  keskellä, koska uskon Raamatun olevan Jumalan Sanaa, Taivaan Isän puhetta, lapsilleen. Alusta loppuun asti.
 
Jos valikoisin Raamatun lupauksia irtokarkkien tavoin, olisin arkkipiispan kaltainen eksynyt poloinen. Jos yliviivaisin turvaksi tarkoitettuja Jumalan käskyjä ja kieltoja vaaran paikoista, olisin kirkon muiden johtajien joukossa. Valmistelemassa vetoomusta rakkauden, ympäristön, suvaitsevaisuuden, keijukaisten ja naisten monimuotoisuuden puolesta. Keski-ikäisiä heteroäijiä vastaan. Vika on vain siinä, että kirkon piispojen oppi ei ohjaa ketään Taivaaseen. Päinvastoin: Ad Inferos! Minä, Bobby McGee ja monet, monet muut kaipaamme Taivasta ja kammoamme kadotuksen lopullista eroa rakkauden Jumalasta. Armo on toivomme. Eivät Raamatun hylänneet piispat, eivätkä luterilais-räisäsläisen kirkon leipäpapit.
 
Raamattu kertoo Jumalan antamasta armahduksesta, armosta, josta maksettiin käsittämätön hinta Jeesuksen ristillä. Kirkossa vallalla oleva halpa armo on sitä, kun siunaillaan, nuoleskellaan, pelätään, nöyristellään ja hanurisoidaan joka suuntaan luulossa, että olemme hovikumarrusten mestareita. Maailma, saatana ja uskoaan tunnustavat ateistit nauravat kirkon miellyttämiskulttuurille. Meitä, syntisiä armon varassa räpeltäviä kristittyjä, ei naurata luopumuksen ajat. Nyt on valinnan aika kaikilla kirkon jäsenillä. Raamatun sana, Jumalan kunnioitus, usko Jeesukseen ja ristin tuomaan sovitukseen ovat selkeitä viestejä Taivastiellä pysymiseen.
 
Kunpa kirkon johto vaihtaisi punavihreiden humanismin, ja New-age myötäilynsä Totuuteen. Jeesus on Totuus. Hän on Elämä ja Tie. Ei ole muuta tietä. Tällä tiellä ei eksy hullutkaan. Sopii ehdottomasti mulle.
 
Jeesus kanssasi ystävä. Siunausta piispat ja mahtavat. Siunausta armosta pelastetut uskovat. Toivoa ei ole vain torstaisin. Sitä on joka päivä. Tänään on toivon päivä avuttomille, pohjalla oleville ja metsään menneille. Muillekin, kuin Ykille. Esmes Sulle ja mulle.
 
Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti ja kirjailija

 

linnavirta(at)gmail.com