keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vaiheessa


Uusi vuosi ja haasteita, kuin Häkämiehellä Venäjän suhteen. Ministeriaikoina. Meillä kuitenkin isompia. Kristuksen kirkko vaikuttaa ajassa ja ikuisuudessa. Sekulaarit päättäjät hääräävät vain ajassa. Mietin päivittäin onko minulla näky vai ajelehdinko? Vastaan itselleni aina iltaisin: ajelehdit.

Vielä muutama kuukausi sitten olin pienen lammikon suurin sammakko. Nyt olen suuren lammikon nuijapää. Meitä on monta. Osa työntekijöitä, osa luottamusväkeä. Yksilöllisyydestä suureen ja mahtavaan Kiinaan, Neuvostoliittoon, Pohjois-Koreaan. Olemme vaiheessa, kuin Arabian kevään rakastajat.

Nyt syntyy uutta ja väkevää. Vapauttavaa ja kristillistä. Jeesuksen juttuja isommalla vaihteella. Jotenkin kuitenkin tuntuu –vaikka olemme totta vie vasta kynnyksellä – että sössimme koko jutun. Muslimiveljeskunta korjaa sadon. Vielä on kuitenkin mahdollisuus.

Olin sata vuotta sitten Sammonlahden seurakuntapiirin (alueseurakunnan) pappi. Gogolin Kuolleita sieluja –seurakuntalaisia – minulla oli n. 10.000. Pidimme messuja, jumalanpalveluksia, lukusia, lastenkerhoja pilvin pimein, kerhoja mummoista/vaareista rippikouluikäisiin. Hoidin yhden riparin, kerhoista helpoimmat (mummot ja hurskaat), lukusista kaikki alueen jutut. Hautasin, vihin ja  kastoin oman alueen väkeä. Ennätys (vieläkin hävettää) oli kolmet hautajaiset ja viidet häät samana päivänä. Mitä ihmisten aliarviointia kirkon taholta!

Silti homma pyöri. Tuosta piiristä tuli sittemmin itsenäinen Sammonlahden seurakunta Lappeenrannan seurakuntayhtymään. Yksi syy toimivuudessa oli se, että osallistuin pappien kokouksiin kerran kuussa. Loput palavereista olivat seurakuntapiirin sisäisiä juttuja. Vain yksi yhteinen kokous  kantaseurakunnan kanssa.

Nyt olen kuukauden aikana saanut alkutuntumaa Lohjan seurakunnan hallintomalliin (vaiheessa toivottavasti). On kokouksia eri kokoonpanoilla, on palavereita työaloittain, on porinaryhmää…koko seurakunnan aluetta koskevaa ”mennään yhdessä ja kimppakivaa”-tyyliä.  

Kirkkolaissa ja Kirkkojärjestyksessä, ynnä Lohjan seurakunnan hyväksymässä alueseurakunnan johtosäännössä, kerrotaan alueseurakunnan itsellisestä toimenkuvasta. Sitä odotellessa olemme vaiheessa. Vuonna 2014 asia on toivottavasti hanskassa. Tämän vuoden otamme aurinkoa. Myös silloin, kun sataa vettä/lunta/akkoja.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti ja kirjailija

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

”Vihreät riparit” hanke



Lohjan paikallislehdessä (L-U 23.1.13) kerrottiin menneen ja kuluvan vuoden hämmentyneen kansankirkon rippikoulupainotuksista. Tukijoina ovat Kirkkohallitus, Nuorten keskus ry ja WWF. Tätä olen toivonut jo vuosia. Vihdoin saamme uutta sisältöä perinteisille riparileireille.  Nykyäänhän leirit ovat joko eliittileirejä oman harrastuksen parissa Lapissa, tenniskeskuksissa, ratsastustalleilla tai ulkomailla. Paikallinen vaihtoehto omassa leirikeskuksessa tarkoittaa ensiluokkaista majoitusta ja valmiita aterioita. Tampereen hotellitasoa.

”Vihreät riparit” voivat avata uuden tien talouden säästöihin. Sissiteltat, riukukäymälät, ruoka itsetehtyä, kerättyä ja etupäässä kasvista. Viimeisenä leiripäivänä lihaisaa hernekeittoa. Leireillä voidaan Jeesus-filmien sijaan näyttää Al Goren ilmastomuutoselokuvaa* ja keskustella kierrätyksestä ynnä vedätyksestä. Riparilaiset allekirjoittavat konfirmaatiopäivänä sopimuksen vihreiden arvojen mukaisesti: ”En osta viiteen vuoteen uutta matkapuhelinta, kannettavaa, i-Podia enkä muutakaan luontoa rasittavaa ja halpatyövoimaa hyväksikäyttävää laitetta”.

Alueseurakuntamme Karjalohja (itsenäisenä ollessaan, jo kymmenen vuotta sitten) teki sopimuksen vapaaehtoisesta metsän- ja rantojensuojelusta WWF:n kanssa. Jäädytimme  seurakuntalaisten varoja luonnonsuojelun hyväksi –laskutavasta riippuen – satoja tuhansia euroja tai kolme miljoonaa euroa. Ekologisen ymmärryksemme ja Ensimmäisen Mooseksen kirjan ohjeiden mukaan. 

Hyvä, kun kestävä kehitys edistyy. Karsastamani asia on ”Vihreät riparit” hankkeen ja luonnonsuojeluarvojen leimaaminen ”vihreiksi” arvoiksi, koska sana vihreä tuo monelle mieleen jotakin keskeneräistä, kokematonta. Innokasta ilman täyttä ymmärrystä.
Meillä on tarkoitus pitäytyä tänä vuonna riparilaisten kanssa lämpimissä, sateelta suojaavissa sisätiloissa ja nauttia kaikista mukavuuksista. Painopiste meillä on Jeesus, Jumalan Poika, syntisten Vapahtaja. Luontoa suosimme kohtuuden rajoissa ja majoitustasosta tinkien. Kuten ennenkin. Nukumme Lasikirkon lattialla omilla patjoilla. Torstaina meillä on kasvishernekeittoa, johon saa erilliseltä lautaselta lisätä paistettua sikaa, nautaa, poroa ja peuraa.

Siunausta ystävä. Jeesus kanssasi.

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi, rovasti

* poljettava aggregaatti energialähteenä

torstai 17. tammikuuta 2013

Vaakuna - It’s A Miracle!


Lohjan valtuuston kokouksessa kaupunginjohtaja käski meitä kaikkia katsomaan taaksepäin ja ihastelemaan. Siellä ulosmeno-oven (exit) oikealla puolella oli kaksi uutta vaakunaa seinällä: Karjalohja ja Nummi-Pusula. Ne koristavat kauniisti Suur-Lohjan valtuustosalia. Voitonmerkkejä. Karjalohjalla on paljon metsästyksen harrastajia. Usean metsämiehen kodissa on muistoja metsästysretkiltä. Seiniä koristavat ammuttujen eläinten päät: hirviä, peuroja, kauriita jopa villisikoja. Jos on käyty Virossa muutakin, kuin viinanhakureissulla. Niin suurkunnalle kuin metsästäjälle tällaiset voitonmerkit kertovat onnistumisesta. Olemme onnistuneet ja arvostamme väkevää vastustajaamme. Olipa se sitten Karjalohja tai villisika. Minun silmääni  viehättävät sekä kotien seinäkoristeet kuin kaupungintalon vaakunat. Ne kertovat kunniakasta historiaa.

Sain muutama aika sitten tekstiviestin, joka kuului jotenkin näin: ”Kuormasta on pudonnut eräs tavara. Laitoimme sen Lasikirkon ovenpieleen. Se varmasti sopii Karjalohjan hyvämaineiselle seurakunnalle”. Viestin oli lähettänyt arkienkeli, TVH:n veteraani, Unkan ykköspöydän jäsen, tasavallan presidentti, Lohjan kaupunginjohtaja… en todellakaan tiedä kuka edellä mainituista. Tuo tavara oli yli kolme metriä pitkä Karjalohjan lakkautetun kunnan kyltti vaakunan kera. Ilahduin suuresti, koska olen vuoden päivät puhellut ääneen vähän joka paikassa: ”Jospa tuollainen turhaksi käyvä Karjalohja-muisto ilmestyisi kirkon ovelle, niin lukisin sen keskikokoiseksi ihmeeksi. Näin siis tapahtui: ”It’s A Miracle!”
 
Nyt kyltti on puhdistettavana, mutta tuota pikaa jo kunniapaikalla. Tervetuloa joku sunnuntai messuun kivikirkkoon klo 10 ja kirkkokahveille Lasikirkkoon. Jälkimmäisen aulassa katse ylävasempaan! Kaunista. Pala itsenäisen pitäjän historiaa.

Jeesus kanssasi, ystävä


Heikki Linnavirta
Karjalohjan pappi, rovasti

perjantai 4. tammikuuta 2013

Mikä seurakunta, mikä valuutta?



Vuonna 1965 Siperian takamailla olevaan kylään saapui neuvostoviranomaisia punaisine kokardeineen ja kirkkaine otsineen. Kylän vanhin otti heidät ystävällisesti vastaan ja kysyi:
  •            Siellä Pietarissa ja Moskovassa oli 1917 jotakin erimielisyyksiä ja vihanpitoa. Miten siellä loppujen lopuksi kävi? Meille ei ole tullut tietoa asiasta.

Eri alueseurakunnissa näyttää työt jatkuvan entiseen malliin ja lähes entisin voimin. Karjalohjalla saimme luvan toimittaa joka sunnuntai messun klo 10. Se on iso asia seurakuntamme identiteetille. Seurakuntahan on Raamatulliselta pohjaltaan jumalanpalvelusyhteisö. Nyt voimme näyttää, että kirkossa todella käydään sunnuntaisin. Meidän ihmisten lisäksi Jeesus on aina paikalla. Sanassa ja Ehtoollisessa, rukouksissa ja virsissä. Kun kerran Jeesus on  paikalla, tule sinäkin. Sunnuntain messu on tankkauspaikka, jossa saamme uskoa, terveyttä, iloa ja Jumalan rauhaa. Oikeastaan meillä on Joulu joka sunnuntai. Jaksamme elää koko viikon  uskon varassa. Mikä ihmeellisintä: arjessakin Jeesus kulkee mukana. Se on tosi hyvä, koska tätä arkea tuntuu olevan enemmän kuin juhlaa.

Laitan tuohon alle muutaman liitteen. Meillä on nyt Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystävät - yhteisö, jonka tehtävä on ennen muuta olla. Ei tehdä jotakin, vaan olla jotakin. Etsijöitä, rukoilijoita, ihmettelijöitä ja Jumalan rakkauden vastaanottajia. Toivon, että messut ja muut seurakunnan riennot Karjalohjalla vuonna 2013 voivat olla levon, virkistyksen, ilon ja pahan olon purkamisen paikkoja. Tässä yhteisömme on vahvasti mukana.

Meille on eri tasojen herrat – piispaa myöten – kertoneet, että ”yhtymäseurakunta, kappeliseurakunta ja alueseurakunta ovat oikeastaan sama asia. Eroa tuskin huomaa”. Itse kuitenkin huomasin, että kanttorin ja diakonin viroista annettiin puolet sammattilaisten hyväksi, talouspäällikön virka hävisi Lohjan hyväksi. Tilalle saimme hallintopuolelle apuja, mutta toiminta menetti kokonaisen viran. Tämän takia oli varmasti Jumalan hyvä tahto, että minut jätettiin sataprosenttisesti vain karjalohjalaisten paimeneksi. Koitan olla diakonisesti suuntautunut ja entistä laulavampi pappi. Jospa se edes vähän auttaa meitä sydämeltämme Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan jäseniä kokemaan: Karjalohjan seurakunta ei ole kuollut.

Ihmisen elämässä on jatkuvasti muutoksen ja kriisin aika. Tiesitkö talouden puolelta, että muutamat maailman johtavat suuryhtiöt ovat syntyneet laman aikana? Kriisissä on kasvun alku. Myös Karjalohjan hyvämaineisessa seurakunnassa.

Jeesus kanssasi, ystävä
Heikki Linnavirta, Karjalohjan alouette kappalainen