torstai 19. joulukuuta 2013

Joulun alla vanhoja muistellessa ja parempaa uutta vuotta Jumalalta odotellessa.

Uuden oppiminen on helppoa erityisesti meille uraantuneille kirkon työntekijöille. Kuudenkympin korvilla sitä kummasti oppii uusia työrutiineja. Vuoden olen saanut opetella järjestyksen ja pedanttisuuden vaihtamista kirkolliseen huolettomuuteen ja edesmenneen Neuvostoliiton tapaiseen työmoraaliin: ” Asiat järjestyvät ajallaan. Jollakin tavalla. Ehkä. Ei huolehdita. Ollaan vaan. Perustetaan työryhmä. Kahvia?”

Rakkaalta Erkki-isältäni opin aikoinaan  työn ja täsmällisyyden arvostusta. Hän on sentään opetusneuvos ja majurin arvoinen mies. Tämä oppi on kantanut tähän asti. Karjalohjalla sillä on ollut vaikutusta parinkymmenen vuoden ajan. Isäni oppeja olen välittänyt jopa ökyisännille ja suurten talojen rouville. Jos muutamaa umpiluukalloista ei lasketa, niin opetus on mennyt perille. Nyt kuitenkin opetellaan lohjalaisittain kokoustamaan ja pitämään palavereja. Näissä aika kuluu mukavasti, kun ei ajattele. ”Don’t worry, be happy”

Messuissa olemme olleet ahkeria kävijöitä. Kiitos kuuluu paljolti kesäasukkaille ja Päiväkummun asiakkaille. He ovat mukavasti lisänneet kävijöiden määrää kirkossa. Tänä vuonna on ollut enkeleitä tavallista enemmän Karjalohjan messuissa. He täyttävät ne paikat, jotka meiltä ihmislapsilta jää tyhjäksi. Alamme olla pian samalla matalalla tasolla muiden seurakuntien kanssa. Kolmantena Adventtina tehtiin historiaa. Vajaan 400 vuoden aikana – isot ja pikkuvihat, ynnä sotavuodet mukaan lukien - jouduttiin  sunnuntain messu 15.12.2013 perumaan, koska Lohjalta ei järjestynyt sijaispappia kirkon toimittamiseen. Opimme  uutta kirkollista kulttuuria.

Meillä on Suurlohjan seurakunnassa sellainen sähköinen kalenteri, jota sanotaan ”Varaajaksi”.  Sieltä voi katsoa – jos on utelias – mitä muut milloinkin ovat tekevinään. Onhan se Karjalohjan papin hyvä tietää mitä Muijalan seurakuntakodissa puuhaillaan. Tai Virkbyn ruotsinkielisellä puolella. Olen vähän oppinut käyttämään tuota kalenteria. Myös 90% muista duunareista osaa käyttää vähän tuota Varaajaa. Vähän riittää, koska siirrymme uuteen järjestelmään ennen Jeesuksen paluuta. Jos ehdimme.

Asennetta opettelen ja varmasti opin Jumalan armon avulla. Karjalohjan työyhteisössä menee ihan kivasti. Emme harrasta raumalaisia jaarituksia, mutta työn hoidamme olosuhteisiin nähden hyvin. Olosuhteet ovat kivasti piispallis-kirkollisen konsensuksen henkeyttämät. 

Kiitos Karjalohjan seurakuntalaisille, ihanille kesäasukkaille (myös miehille), työn ja papin tukijoille, Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystäville ja kaikille teille, joilta muutoksen viimasta huolimatta pääasia ei unohdu: ”Meille on syntynyt Vapahtaja, joka varmistaa voittomme kaikissa elämäntilanteissa”. Jeesus elää!

Iloista Joulua ja Siunausta vuodelle 2014. Maranata! (Rukous Ilmestyskirjasta)

Hekapappi – Kebappi

Ps. Jouluna ja Loppiaisena tulee mun snadihartaudet TV 7:lta. Aikaa en tiedä. Katsokaa itse. Googlatkaa!

torstai 5. joulukuuta 2013

Suvaitsevainen Lohjan seurakunta

Olen Lohjan kantaseurakunnan jäsen. Asun Pyhän Laurin kirkon naapurissa. Ikkunastani näen keskiaikaisen kivikirkon valkeaksi kalkitun päätyristin. Halstaroitu Pyhä Lauri tuntee kanssani myötähäpeää. Lohjan kirkkoneuvosto päätti  hylätä Raamatun opetuksesta ristin sanoman, eli opetuksen syntisestä ihmisestä, joka pelastuu yksin Jumalan armon varassa. Neuvosto valitsi kirkkoherran esityksestä miesparin lähetystyöhön. Tai niistä sen toisen miehen. Suomen Lähetysseura ja Lohjan emäseurakunnan kerma ovat suvaitsevaisia ja Jeesuksen ristin vihollisia. Ei enää syntiä, eikä tarvetta sovitukseen. Kun ei ole pyhän Jumalan vastaisia tekoja ja ajatuksia, niin ei tarvita Jeesusta, eikä Jeesuksen uhria Golgatan ristillä.

Karjalohjan alueseurakunta – jossa toimin osittaisessa papin virassa - tukee lähetystyössään edelleen kristittyjä marttyyrejä ja muita vainottuja. Meidän alas ajettu seurakuntapiiri tukee kehitysvammaisten lastenkotia Armeniassa. Toivottavasti työtämme suvaitaan jatkossakin. Työpanostamme Karjalohjalla ei enää suvaita. Lohjan suvaitsevainen kirkkoherra on viisaudessaan laskenut, että kanttori on ollut vähän työllistetty Karjalohjalla. Samoin diakoni. Nyt he tekevät puolitehoisesti (50%) töitä karjalohjalaisten hyväksi. Sauronin silmä on osunut minuun painostavana pitkin vuotta. Ensi vuonna  papintyöni Karjalohjalla puolitetaan kirkkoherran käskykirjeellä. Hänellä on siihen oikeus, kuulemma. 

Muistan hämärästi kirkasotsaisen, uuden, Espoon piispan sanat vuonna 2012 siitä, kuinka Lohjalle yhdistyminen merkitsee pienen seurakunnan perustoiminnan vahvistumista. Silloin luulin, että se tarkoitti meidän työntekijöiden lisäpanosta kotoisessa Karjalohjan seurakuntapiirissä, kun hallinto-, talous- ja rakentamisvastuut siirtyvät toisaalle. Nyt  suvaitsevaisen piispan farisealainen kommentti on paljastunut: ”Karjalohjan luterilainen, kristillinen, elämä paranee sitä mukaa, mitä vähemmän seurakunnan työntekijät ovat paikalla”. Tämän perusteella Saudi-Arabiassa kristityillä on yhtä juhlaa.

Halkaistava virkani edellyttää entistä aktiivisempaa otetta Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystäviltä. Sovinnollista talkootyötä. Ennen muuta meiltä edellytetään uskoa Jeesukseen, joka tuli maailmaan tekemään tyhjäksi perkeleen työt. Tarvitsemme Jumalan armoa ja näkyä siitä, että vain Jeesuksen risti voi sovittaa syntimme ja puhdistaa meitä jatkuvasti, kun kuljemme kohti Taivasta. Samalla kertaa syntisinä ja armahdettuina. Voi maallistuneita, suvaitsevaisia, sokeita. Suvaitsevaisuus on suomeksi ”sietämistä”. Elävä kristitty ei ole suvaitsevainen. Hän - Jumalan armosta ja voimasta - rakastaa kaikkia lähimmäisiään. Lähimmäisen rakkaudessa ja sietämisessä on ero. Mieti sitä.

Jeesus elää!
Heikki Linnavirta, rovasti, Karjalohjan pappi

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ihan hyvää kuuluu, sanoi lumikuuro


Tänään laulettiin Karjalohjan kirkossa Hoosiannaa aika pienellä messuväellä. Seurakunta alkaa väsyä meidän kylillä. Eilen tapasin yhden ihastuttavan helsinkiläisrouvan, joka kertoi omasta luterilaisesta paikallisseurakunnastaan ja kirkosta: ”Kuivaa, tylsää ja Jeesuksen poissaolon kokemusta. Onneksi lähellä on helluntailaiskirkko, jossa usko toimii. Siellä on hyvä käydä.”




Kyllä meillä alkaa olla tylsät ja tyhjät messut myös hyvämaineisessa. Peiliin katsomisen paikka ainakin mulla. Kaiholla muistelen sitä entistä opettajaa teologisessa tiedekunnassa, joka sanoi: ”Et sinä pappina pärjää, mene raamattuopetuksinesi vaikka maallikkosaarnaajaksi”. Paljon ne saa liksaa? Kaivaa en jaksa. Kerjätä kyllä kehtaan.




Joulun aika on kuitenkin yhtä ihmettä. Jeesus ei petä, eikä hylkää. Hänen rakkautensa kuuluu myös minulle. Koitan nyt Herran flow’lla mennä kohti Joulua ja Betlehemin ihmettä: Jeesus on minun Vapahtajani. Jumala syntyi maailmaan minua varten. Kiitos Jeesus, kun jaksat minua, vaikka pyhitys on vaatimatonta. Suorastaan surkeaa.




Nummen alueseurakunta jaksaa. He hakevat oikeutta itsenäisyyteensä ja oikeuteen julistaa Jumalan Sanaa Korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Karjalohjan entinen hyvämaineinen seurakunta luovutti tänään. Uuden Kirkkovuoden ensimmäisenä päivänä. Hävisimme seurakuntamme itsenäisyystaistelun äänin  kaksi – neljä alueneuvostossa. Surullista. Kiitos Herralle hyvämaineisen ystävät ovat kuitenkin hereillä ja jatkavat valitusta korkeimpaan maalliseen. Samoin yksi piiripappi viran puolesta. Niitä Verhon patruunan jälkeläisiä. Sieltä sisäkköpuolelta. Ja yksi Lohjan kirkkovaltuuston jäsen. Insinööriainesta.




Jeesus kanssasi, ystävä




Heikki Linnavirta, Karjalohjan piiripappi, prostata kronis, rovasti


Ps. Suomi on vielä itsenäinen ja aika rehvakas. Linnan juhlatkin on ihan oudossa mustan makkaran kaupungissa. Tervetuloa perjantaina 6.12. klo 10 messuun Karjalohjan Kivikirkkoon  ja Juhlaan Lasikirkkoon heti messun ja seppeleenlaskun jälkeen. Juhlapuhujaksi olemme saaneet teologian tohtori, dosentti, Patmos Säätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvion,

tiistai 26. marraskuuta 2013

Rakas Vitteri

Taas Lohjan seurakunnassa kuohuu. Aina myös minun ympärilläni. En saisi olla Karjalohjan pappi. En saisi valittaa, kun entistä seurakuntaani Karjalohjaa viedään kuin Sammatin sikaa. Minun pitäisi olla Underberg -muutosjohtaja, vaikka olen vallaton kappalainen kaukana kotoa. On se kumma, kun muut eivät osaa suhtautua minuun. Eivät edes koulunsa käyneet kirkon ihmissuhdeammattilaiset (papit, diakonit, kanttorit ja taloustyypit) ja kristityt maallikot. Mikä muissa on vikana? Haikailevatko he kaikki vielä sääty-yhteiskuntaa tai Neuvostoliiton puolue-eliitti järjestystä?  
Kära Vee. Minussakin on vikaa vaikka muille jakaa. Ylpeyttä, paskamaisuutta, katkeruutta, pitkävihaisuutta jne. Mutta se, joka on syytön heittäköön ensimmäisen nauriin. Tai mieluummin sacher- kakkua kolme palaa.  Luulin jo joulun olevan ovella, mutta pelkkiä ulvovia susia on liikkeellä. Karjalohjallakin muutamia. Eikö ne voisi ottaa oppia karhuista ja mennä talviunille?
Ystäväni Lohjan kaupassa kommentoi minulle pörssiyhtiön ja kirkon eroja. Hän edustaa enempi niitä edellisiä. Liike-elämässä on sittenkin reilu meininki ja tarvittaessa rehellinen tappelu kengän antamista myöten. Kirkko uuvuttaa kaikki hurskastelemalla ja puhumalla sovinnaisia latteuksia samalla, kun selkää taotaan puukolla. Teräpuolella: ”Siunausta vaan ystävä. Sinulla on varmaan paha olla. Haluaisitko piparin tai muovipussin päähän?”
Rakas Vittermutterbitter. Minulla on kyllä sellainen hengellinen näky, että kirkossa juhlii tällä hetkellä saatana. Pappeja – Jeesusta tunnustavia – sorsitaan ja ajetaan pois koko kirkosta isolla luudalla ja vihtahousun vihdalla. Eikö tämä ole hurskastelua, jos pidän itseäni todellisena uskovana mallipappina? Ei varmasti. Minä jos kuka olen yksin Jumalan armon ja Jeesuksen ristin varassa konttaava pappi. En käyttäydy, puhu ja ole, kuten paremmat ja hurskaammat papit. En varmasti täytä sovinnaisen papin mittaa, mutta vain Jumala tietää mistä jumalattomuuden läävästä minun uskonelämäni alkoi. Omalla tielläni olen kaiketi Jumalan silmissä vähintään ”Pyhimys 47”. Se Peteliuksen tuttu. Sen verran pohjalta ja helvetin portiltani taipaleeni alkoi.
Rakas Vide. Olen ajatellut pyytää Jeesukselta Joulun rauhaa ja iloa itselleni. Sen jälkeen kaikille muille. Nyt vain on sellainen olo, että ilman apuja, en auta edes Karjalohjan kivikirkon kärpäsiä. Niitä on muuten paljon. Taitavat olla entisiä Suomen pappeja? Muutama isompi horroskulkija on piispan oloinen.
Heikki Linnavirta, fb – tviittaaja, rovastin planttu

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Terveiset yhdistyksestämme!

Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystävät ry. piti syyskokouksen su 17.11.13 Karjalohjan Lasikirkossa. Virallisia jäseniä yhdistyksessä on nyt 80 henkeä. Tavoite 100 jäsentä täyttynee vuodenvaihteeseen mennessä. Jäsenet ovat alueseurakuntalaisia, kesäasukkaita, kantaseurakuntalaisia sekä muutama muuttolintu Ranskasta ja Floridasta.

Yhdistys on maallikkovetoinen. Pappeja on tällä hetkellä yhdistyksessä kolme. Toivoisimme kesäasukkaista ja Lohjan seudun eläkeläis- ja yhdistyspapeista löytyvän lisää pappeja mukaan toimintaan talkoohengessä. Varsinkin, jos alueseurakunnan sijaispappien löytämisessä tulee joskus vaikeuksia.

Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystävät ry:n tehtävä on tukea Karjalohjan alueseurakuntaa rakennemuutosvaiheessa, mutta myös hamassa tulevaisuudessa, jotta voimme edelleen kasvaa paikallisena kristillisenä ja kirkollisena toimijana tarjoten seurakuntalaisille turvallisen ja tutun hengellisen kodin. Näkymme on elävä, ja seurakuntalaisistaan aidosti välittävä, paikallinen kristillinen seurakunta missä työntekijät ja seurakuntalaiset tuntevat toisensa, ja joka elää mukana arjessa ja juhlassa, niin iloissa kuin suruissakin.

Karjalohjan alueseurakunta sai kielteisen päätöksen Helsingin hallinto-oikeudesta valituksestaan koskien Kirkkohallituksen ratkaisua lakkauttaa mm. Karjalohjan seurakunta. Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystävät ry. tulee olemaan yksi valittajatahoista Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Toivomme vielä oikeudenmukaisuuden voittoa ja pienten seurakuntien ihmisläheisen työskentelyn tunnustamista.

Kaisa Niskala yhdistyksen puheenjohtaja

Heikki Linnavirta, aluekappalainen, varapj.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pahoitinmieleni.fi


Kuulen yhä voimistuvaa vedetyn vessan kohinaa työympäristössä. Sama kuuluu koko entisen Karjalohjan seurakunnan alueella. Meitä ollaan Lohjan kantaseurakunnan  toimesta lorisuttamassa pöntöstä alas kiihtyvällä vauhdilla. Vuoden alusta  puolitettiin kanttorin ja diakonin virka. Nyt papin virkaa puolitetaan perustelulla ”sammattilaisille tulee paha mieli, jos Karjalohjalla on isompi pappi ja virka!”

Meillä on pian ’kolme puolikasta’ juhlimassa 400 -vuotista autonomista seurakuntaa Karjalohjalla seurakunnan keskellä. Missä olemme muun ajan? Opin tänään kantapään kautta: papit laitetaan työalalaatikoihin ja kirstuihin. Sitten olemme todella somaa, samaa joukkoa. Seuraavaksi saamme koulupuvut ja punaiset huivit. Sen verran on Neuvostoliiton mallia Suur-Lohjan seurakunnassa. Onneksi ensi vuonna on kirkollisvaalit ja jytkympi muutos tulossa kirkkovaltuustoon.

Saa nähdä, kuinka Herra laittaa taas kaiken kohdalleen, mutta aika orpo olo on meikäläisellä. Työkokouksessa tapasin tänään kivoja, uusia pappeja. Eivät olleet ahdistavia. Ruoka oli Sammatin Kievarissa hyvää ja sitä oli riittävästi. Kokousasioissa oli ”be an outsider” olo. Joudun vanhoilla päivilläni etsimään  nyt työsuojeluvaltuutettua, jos meillä on Lohjalla sellainen.

Jeesuksen kanssa olen jaksanut ihanasti. Raamatun Sanan mukaan Hän on jaksanut myös minua. Silti ihmisiä, työyhteisöä ja mulle rakasta kansankirkkoa ajatellen: ”Onk kukka enää mun puolell?” Tää on se turpaan saavien veljeskunnan puoli. Meidät tavoittaa osoitteesta: Pahoitinmieleni.fi. Meidät tunnistaa myös ulkonäöstä. Nenästä vuotaa verta ja räkää.

Juuri nyt, kun kirjoitan vähän mieli mustana, niin tunnen Jumalan siunaavan käden ylläni. Halleluja, kiitos Herralle! Kirjoitan kuitenkin. Sekin helpottaa, koska tiedän, ettei tätä Lohjan suunnassa lueta.

Heikki Linnavirta, kohta puolikas, sitten varttipappi hyvämaineisesta Karjalohjan seurakunnasta.


Ps. Kaikki tulee olemaan hyvin! Jumala on sen luvannut mullekin.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Karjalohjan kivikirkon messu



Karjalohjan alueseurakunnan messu on poikkeaville. Messuihin poikkeaa porukkaa n. 50-60/ messu. Vähimmillään kahdenkymmenen hengen porukka löytää paikalle. Jeesuksen kantaporukka oli vain kaksitoista miestä. Hyvin pärjäsivät. Enimmillään meitä on perinteisinä juhlapyhinä: joulu, juhannus, pääsiäinen ja tietty konfirmaatiomessu, johon osallistuvat rippilasten vanhemmat ja isovanhemmat, ynnä muu suku.

Lappeen kirkko on keskellä Lappeenrannan kaupunkia. Siellä on messussa kävijöiden määrä ollut kaiketi reilusti yli sata henkeä/messu. Sama tilanne on Lohjalla. Tavallisesti messussa käy kirkoissa 20 – 200 välillä ’arkisina’ pyhinä. Maaseudulla vähemmän, kun kirkko on yleensä korkealla mäellä, vanhusten rollaattorit huonosti rasvattuja ja talojen isännät aamu-unisia. Messut toimivat Suomen kirkossa edelleen kohtuullisen hyvin. Jumalanpalvelus on seurakunnan toiminnan päätapahtuma. Ainakin meillä. On hyvä tietää kaikkien suomalaisten: Pyhäpäivisin Suomen kirkoissa on messu klo 10. Jumalakin on tavattavissa seurakunnan keskellä!

Mielestäni liturgian uudistuksilla tai erikoismessuilla väki ei innostu kummoisesti. Meillä on lähes aina ihka tavallinen messu, virret, rukoukset, tekstit, liturgia, saarna ja Ehtoollinen. Ihmisten pitää vain oppia tulemaan omannäköiseen, kotoisaan messuun. Meillä on ollut pari vuotta esirukoushetki, jossa on öljyllä voitelu ja mahdollisuus liikkua kirkossa sivualttareilla hiljentymässä ja kirjoittamassa esirukouksia. Moni hiljentyy omalla paikallaan kaksin Jeesuksen kanssa. Tämä on mielestäni hyvä uudistus, mutta se ei ole lisännyt muuta, kuin öljyllä voitelua haluavien määrää. Ehtoollinen meillä on milloin pikareista, milloin intinktio (dippaus). Aina kuitenkin Jeesus on leivässä ja viinissä. Sanansa mukaan. Tavallinen messu on meille paras.

Ehkä yksi syy messuissa käyntiin on siinä, että meistä kaikista toimittajista näkyy, että meillä ei ole kiire toisaalle ja olemme täysillä mukana jumalanpalveluksessa. Herran hoidossa pappia myöten. Messu on meille paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita ja ihmiset tietävät sen. Meillä ei ole erityisiä hurskasten piirejä tai porukoita. Pelkkiä syntisiä ja rakkautta kaipaavia. Pappia myöten

Saarnasta sen verran, että kirjoitettu ja luettu saarna ei ole eilistä eikä tätä päivää, vaan kuollutta ja vierasta elävään messuun. Aikanaan pidin YLE: lle radiohartauksia, puheita. Nauhoitimme oikeaa ohjelmaa varten Yleisradion studiossa. Koulutuksen vetäjä -naistoimittaja -  sanoi ennen nauhoitusvuoroani: ”Näytäpä, minkälainen käsikirjoitus sinulla on?” Sitten hän laittoi paperin taskuunsa ja jatkoi: ”No niin, jos sinulla on jotakin tärkeää sanottavaa kuulijoille, et tarvitse mitään papereita”. Paras puhekurssi millä olen käynyt.

Puhumisen ja julistamisen rohkeutta toivon kaikille papeille ja saarnaajille. Annetaan Jumalalle mahdollisuus välittää messussa sanaansa meidän kauttamme livenä. Usein välitämme ilouutista Jeesuksesta. Se on maailman ykkösasia. Ei voi olla ylpeä, eikä anteeksiantamaton tai täynnä kiukkua, jos heittäytyy Hengen varaan: Flow! Joskus mokaamme puheessa pahasti. Sana puuroutuu ja hikoilemme aameneen asti.  Tiedän kokemuksesta. Jälkimmäinenkin kasvattaa aikalailla. Nöyryyttä oppii aina käytännössä.

Jeesus on kanssasi!
Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi

perjantai 4. lokakuuta 2013

Johtaminen Suomen kirkossa



Olen 30 vuoden ajan ollut mukana kirkon erilaisissa johtamistehtävissä. Alkunäyn sain toimiessani siirtolaispappina Ruotsissa 80-luvulla. Siellä johtaminen ja siihen liittyvä hallinto oli seurakunnan perustyötä tukevaa. Koulutusta hankittiin kohdistetusti oman toiminnan vahvuuksien löytämiseen. Siirtolaispappi johti suomalaistyötä muutaman muun suomalaisen kanssa ja hallinnoi ruotsalaisen puolen kanssa.  Rovastikunnan kokoisen alueen suomalaisten palveleminen messuin, kirkollisin toimituksin ja muine pippaloineen toimi. Mentorointi oli oppimisen  ydintä, vaikkei silloin tuota sanaa käytetty. Sain hyvää opastusta hiippakuntapapilta, diakoniatyöntekijöiltä, luottamushenkilöiltä ja tietty piispalta ja tuomiorovastilta. Se oli Västeråsin hiippakuntaa se. Taitaa olla vieläkin. Johtaminen on hallinnassa Ruotsin kirkossa. Kristillisyys alkaa olla täyttä new-age touhua yhdistettynä ruotsalaiseen sosialidemokratiaan. Harhaanjohtaminen on kuitenkin mallikasta. Kuten Paholaisella.

Suomessa palasin aikanaan tähän paikallisseurakuntien rautalankahallintoon, jossa hengellinen toiminta näytti olevan välttämätön paha. Kokoukset, koulutukset ja kirkon työntekijöiden sosiaaliset tapaamiset olivat jo silloin Suomen kirkon tärkeintä toimintaa. Tässä on edelleen kehitytty viime vuosikymmeninä. Nyt viime vuosina vauhti on kiihtynyt hallitsemattomaksi. Kohta rysähtää tai lässähtää.

Kirkkohallitus työllistää hyvin henkilökuntansa, mutta heillä on myös oikeita hallinnollisia velvoitteita kansankirkon seurakuntien palvelemisessa, rakentamisessa ja eläkekysymyksissä. Siellä on talousosaamista ja juridista ammattitaitoa. Tiedottamisessakin ollaan menossa eteenpäin.

Kapitulit ovat siirtyneet täysin komiikkahallinnon puolelle. Hiippakuntavaltuusto oli viime hallintokuvioiden yksi tuotos. Vieläkään ei ole löydetty tuolle valtuustolle oikeita tehtäviä, mutta todennäköisesti työryhmiä on perustettu ja tehtäviä löytyy. Ne palvelevat aikanaan hyvin pursuilevaa hiippakuntahallintoa. Kahvia kuluu ja pullaa syödään. Tai vihanneksia ja hedelmiä. 

Samassa uudistuksessa kehiteltiin kahden korppikotkan johtamismalli. Kapitulia johtavat piispa ja dekaani yhdessä. Tämä varmistaa jatkuvan työnohjauksen tarpeen kapitulin pienessä henkilökunnassa. Näin kapituli työllistää. Kahden johtajan mallista minulla on kokemusta kahden, kohta kolmen piispanhovin, perusteella. Piispat ovat yleensä lupsakoita tai puhtoisia pappeja, joilla on uskonsiemen sydämessä. Edesmenneen kirkkoneuvos Aurasen sanojen mukaan ”puolessa vuodessa piispaksi valitulle nousee kusi päähän” (piispa Eero Huovisen kirjasta ”Pappi”). Ilman tätä kondenssikertymääkin piispat ovat helisemässä. Ja vallattomia oikeiden tehtävien suhteen.

Suurvisiirin (dekaanin) paikalla on yleensä liberaaliteologian pöllöimmät kummajaiset. Kapitulin dekaanina on toki turhauuttavaa olla, kun tietää, että yliopistojen tiedekunnissa on oikeita dekaaneja. Toisaalta suurvisiirin virassa ollaan uran huipulla, joten johtajuuden jakaminen piispan kanssa on paras tapa päteä. Tätä kaksipäistä johtamismallia monet kirkon papit ja vasemmistovihreät maallikot osaavat käyttää hyväkseen, koska klikkien muodostaminen ja manipulointi on helppoa. Ellei satu olemaan Jeesukseen uskova konservatiivipappi. Monet nousukkaat nuoremmat pelurit varmistavat leipänsä tulevina piispoina ja dekaaneina hyväpalkkaisessa hommassa, jossa työt saa keksiä ihan itse. Tai olla keksimättä.

Johtamista ja johtajuutta kirkossa ja kaikissa yhteisöissä sekä yrityksissä oppii Raamatusta. Alkaen eri kokoisista työryhmistä ja koonpanoista: Yksi johtaja, kolmen hengen johtoryhmä, kahdentoista jäsenen perusjoukko… Sanoin aikanaan yhdelle dekaanille, että minulla on johtamisen armolahja. Uuden Testamentin ekspertti kysyi: ”Mitä se on?” Kerroin.

Jos Suomen luterilaista kirkkoa johdettaisiin todellisuudessa, eikä power pointilla teoriassa, niin kaikki seurakunnat olisivat pieniä paikallisseurakuntia, kuten katolisessa kirkossa: joitakin satoja, korkeintaan muutama tuhat ihmistä yhden kirkon/jumalanpalvelustilan ympärillä. Heillä olisi oma pappi, diakoni, ehkä kanttorikin ja toimintaa johtava kirkkoneuvosto. Taloushallinnollisena yksikkönä voisi olla vaikka 100.000 jäsenen käsittävä alue. Jotain tällaista Kirkkohallitus kaavaileekin. Tämän taloushallintoyksikön johdossa voisi olla mielellään hallintojohtaja, jolla ei tarvitse olla teologin koulutusta. Ihan vain kristillinen usko ja hallinnollinen ammattitaito johtamistaitoa myöten riittäisi.

Tuomiokapitulit on korkea aika lakkauttaa ja siirtää kansankirkon johto Kirkkohallituksen alle. Taloudessa tulee miljoonien eurojen säästöt. Palkka- ja kiinteistökuluissa ja ennen muuta paikallisseurakuntien vapautumisena sadoista turhista, aikaa vievistä, tehtävistä, joita kapitulin väki hätäpäissään tai pitkästyneisyyttään keksii. Entä piispat ja dekaanit? Seurakuntatyötä oppimaan. Seurakuntiin. Diakoniatyö ja kirkolliset toimitukset tarvitsevat lisäresursseja. Mentoroinnin  saavat kokeneilta seurakuntapapeilta.

Mua kypsyttää satasella tää kirkon tila ja oma voimattomuus. Ihmiset voivat huonosti kylissä ja kaupungeissa. Meno on ”syödään ja juodaan, huomenna kuollaan.”  Kirkko johtaa kansaa joka suuntaan ja sanoo: ”Kaikki on hyvin, kunhan ette eroa kirkosta ja maksatte meidän palkkamme. Ja hallintokulut!” Ei näkyä, ei johtoa, ei uskoa Jeesukseen. Kirkko alkaa olla kuollut. Mistä löydämme uuden alun? Jeesus, auta, pelasta!

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi

tiistai 24. syyskuuta 2013

Hei Jeesus, täällä Heka



Kiitos tästä päivästä. Ollut sellainen puolivapaapäivä. Valmistelen vuoden 2014 juhlavuoden ohjelmaa Karjalohjan hyvämaineisessa seurakunnassa. Heh! Kävin myös elämäni ensimmäisen kehityskeskustelun duunaripuolella. Ei tullut lisää liksaa eikä ikähelpotuksia. Vaikka papin työthän ovat aina olleet fyysisesti keveitä henkimaailman asioita. Erityisesti hallintoon ja talouteen liittyvät kysymykset.

Niin Herra…miten minun tulee suhtautua kaikkeen? Kun tuli vielä postista se Tampereen tuomiokapitulin arvio, joka on vapaasti suomennettuna: ”Heka, sä olet joustamaton paska. Sun yli kahdenkymmenen vuoden kirkkoherran duunisi Karjalohjalla kertoo papin taantumisesta. Seitsemän vuotta on maksimi aika toimia samassa paikassa. Lahti ei ole sun paikkas!”. Herra, kun en voin muualle valittaa, niin valitan sulle: ” Onko Tampereen ja Espoon kapitulit dekaaneineen ja piispoineen laittomassa parisuhteessa? Heillä on jotakin keskinäistä sutinaa.”

Hyvääkin  kuuluu Jeesus. Luin viikonlopun aikana  Erkki O. Aurasen kirjan ”Henkivaltojen taistelu Suomessa”. Olen suorastaan laimea kotikalja pastori Auraseen verrattuna. Hyvää tekstiä ja Hengen paloa. Kiitos lukukokemuksesta, Jeesus miksi tuollainen kirja tarttui käteeni? Miksen jaksa lukea piispojen kirjoja? Paitsi arkkipiispa Gustav Johansson vainaan. No, sen isä oli tietty Karjalohjan kirkkoherra aikanaan. Meillä on ollut sama paskaduuni Tampereelta katsottuna. Mutta opeta kirkon ns. elossa olevaa kermaa kirjoittamaan elävää ja luettavaa kristillistä tekstiä.

Kiitos Jeesus. Isot jutut ovat  edelleen hyvin. Saan saarnata vapaasti ja Karjalohjalla messut ovat ihan suosittuja. Kiitos, kun olet aina paikalla. Viime sunnuntai oli hyvä erityisesti. Juhlimme kolmekymmentä vuotta seurakunnassa palvellutta suntiota ja syystä.

Herra, ennen muuta siunaa koko maailmaa: minua, perhettä, sukua, ystäviä, seurakuntaa Karjalohjalla ja muualla. Ole vainottuja lähellä, paranna sairaita ja rikkinäisiä, myös niitä seksuaalisesti eksyneitä. Siunaa omaisuuskansaasi Israelia ja sanoinko jo minua? Siunaa siis minua lujasti, kun olen tällainen joustamaton kristitty. Aamen.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan rovastinplanttu

maanantai 9. syyskuuta 2013

Poliittisesti korrekti hölmöläinen



Siuntiossa tehtiin aloite kunnanvaltuustossa. ”Kouluissa tulee olla suvaitsevaisuuskasvatusta joka aineessa”. Kyllä minulle tuli hymy huulille.

  •  Paljon on kaksi plus kaksi?
  • Mitä haluaisit sen olevan? 
  • Seitsemän ja puoli!. 
  • Okei, sulle se on seitsemän ja puoli.

Kain tappoi Abelin kateuden takia. Mitä ajattelet Kainin teosta?

  • Se ollut kivasti tehty.
  • Ei niin, mutta mitä kivaa Kain olisi voinut tehdä?
  • Hän olisi voinut perustaa puolueen!
  • Hyvä. Näin saimme positiivisen vision vähän kurjalle asialle.

Puhuimme viikonloppuna Karjalohjan kylän nuorten kanssa suvaitsevaisuudesta. Sanaa, kun makusteli niin se kuulosti aika kornilta. Samaa tarkoittaa ”sietäminen”. Mutta sekin on vähän negatiivinen ilmaus. Ja tyhmä. Siedänkö natsiaatetta? Siedänkö abortintekijöitä? Siedänkö vikaan mennyttä seksuaalisuutta: homosuhteita, irtoseksiä ja itserakasta tyydytystä? Siedänkö valehtelua ja varastamista. En, en, en.

Topi veti ässän hihasta ja sanoi ”armo”. Ensin mulle tuli mieleen kaikki feministiteologit ja muikeat hameniekat mieskappalaiset, mutta sitten kolahti. Armo on oikea sana: Jumalan armosta rakastan. Jumalan avulla välitän ja tykkään ihmisistä. Myös niistä, jotka tekevät eri syntejä, kuin minä. 

Poliittisesti korrekti käytös on nykyajan ansa ja valhe. Sen alla opimme laskemaan väärin, lukemaan väärin ja elämään tylsää elämää. Vähän kuin uskovaiset. Tarkoitan uskonnonharjoittajia, jotka vetävät kiltin, liberaalin, sivistyneen, pääministerin, valtiovarainministerin, luonnonsuojelijan tai hovimestarin rooleja.

Uskossa elämisestä minulle tulee mieleen Jeesus. Hän ei ollut tylsä eikä nukuttava. Hän ei varonut ihmisten varpaita, eikä naapureitten sikalaumoja. Hän sai myös rahanvaihtajat vauhtiin temppelin esipihalla. Jeesuksen kävi inhimillisesti katsoen tosi huonosti. Kidutus ja julma kuolema. Meille kävi hyvin. Ollako tylsä ja korrekti vai elääkö Jeesuksen vauhdissa?

Jeesus kanssasi?

Heikki Linnavirta, Karjalohjan pappi