torstai 3. marraskuuta 2016

Kairos ja krooninen kakkahalvaus*

Havahtuminen on nopea juttu. Intohimoinen elämä on tavoiteltavaa. Raamatun mukaan se on yltäkylläistä elämää nykyhetkessä virren 338 sanoin ja vähän nopeammin: ”Hetki vain ja päivä kerrallansa”. Vuosia sitten koin kaksi pysähdyttävää tapahtumaa. Siitä rankemmasta menin läpi itkien ja nauraen Jumalan armon avulla. Toisen haasteen yritin hoitaa ihan itse. Tästä kehittyi krooninen masennus. Kummelisanoin: ”Ahdistus, tuska, kiusaus”. Normaalia masennusta syvempi tapaa elää, tai olla elävinään.

Havahduin äskettäin ihan kuin ilman syytä. Koetan selittää. Kuunnellessani Aleppon kelloja, seuratessani suomalaisten sometusta ja tutustuessani kahteen veijariin USA:sta median välityksellä, havahduin lähes aikuisuuteen. Maailma on kaikessa kauheudessaan naurettavien, arkojen, vihaisten ja lapsellisten ihmisten temmellyskenttä. 

Uuteen heräämiseni vaikutti eniten Jeesuksen kohtaaminen. Sana meni läpi ja Jeesus tuli livenä lähelle. Ainoa syy elää ja olla hereillä, on haparointi hetkestä hetkeen Jumalan kanssa kaksin. Koulutyöpaikkapolitiikkakirkkovaltaistuinkiusaajat eivät saa viimeistä sanaa. He ovat kerran tuomiolla pahuudestaan. Ovat he sitten isisjengiä, amerikkalaisia, venäläisiä tai kotimaisia vihapuhujia ja murhaajia.

Isointa elämässäni on parannuksen teko ja katumus. Minussa on kiusaajaa ja vihan liekillä elävää ihmistä yhtä lailla kuin muissa. Peili on hyvä muuhunkin kuin itsensä ihailemiseen. Siitä näky ihmeen itsekäs ja muita arvosteleva besserwisser, joka tarvitsee Jeesuksen sanaa: ”Heka, en minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee”. Ja minä menen. Jeesus halkaisee tuulta ja meikäläinen kulkee takavasemmalla, kuin maailman urhoollisin hiiri.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Lohjan diakoniapappi, rovasti

*huomaa sana ”kakka”. Kohta suuni on siisti kuin beduiinin peppu.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kirkkoja - Herran huoneita

Kirkot ovat olleet minulle rukouksen ja hiljentymisen paikkoja. Turvapaikkoja kiireen ja pelon maailmasta. Saan olla Jumalan hoidossa. Lähes sama olenko seurakuntalaisena tai papin hommissa. Miellän kirkot Jumalan huoneiksi, Jeesuksen ja meikäläisen treffaamispaikoiksi. Samalla tavoin kokevat varmasti monet, monet muutkin ihmiset.

Viime vuosina tilanne on muuttunut. Kirkoissa on maksullisia konsertteja, maallisia tai hengellisiä, mutta ilman pääsylippua et pääse kirkkoon. Minulle tuo ei ole taloudellinen taakka, mutta köyhille ja vähätuloisille kyllä. Erityisesti kirkon historiallinen, kristillinen sanoma katoaa rahan pläräämisen myötä.

Pahempi muutos on antikristilliset tilaisuudet kirkon tiloissa. Tarkoitan itämaisten uskontojen invaasiota kirkkoihin: joogaa, meditatiivista kuljeskelua tyyny tai patja kainalossa, erityismessuja synnin sitomille, jotka eivät halua muutosta. Tarkoitan sateenkaarimessuja.

Kirkkorakennukset ovat yleensä vuosisatojen aikana yhteisin uhrauksin työstetty. Seurakuntalaisille tuotettu sisältö on valitettavasti paljolti uuspakanallista. Kristitty Mikkelin piispakin on ahdistuneena kirjoittanut asiasta. Kiitos Herralle. Jumalan läsnäolo liittyy ihmisiin. Kirkot ovat sittenkin vain rakennuksia, mutta välittyy tyly kuva kirkoista, joihin ennen tultiin hiljentymään, rukoilemaan Jumalan armoa, etsimään turvaa ja mahdollisuutta uuteen alkuun. 

Nyt rakkaat kirkot ovat samalla tasolla, kuin Jerusalemin temppeli Jeesuksen aikoihin. Jeesukselta paloi ainakin kerran pinna, kun hän katseli mammonan palvontaa ja ihmisten jumalattomuutta. Hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos kaupustelijat ja muut tori-ihmiset, kaatoi heidän markkinapaikat ja huusi: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone, mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan”. (Matteus 19:46) Tämä tapahtui vuoden 33 tienoilla. Roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin vuonna 70 jKr.

Jeesus kanssasi, ystävä
Heikki Linnavirta, rovasti

torstai 7. heinäkuuta 2016

Se on moro



Rakas ystävä. Tässä sulle kristillisen seurakunnan tukiyhdistyksen kesätiedote. Käy kirkossa ja harrasta kristillistä elämää ilon kautta. Lutherin Martin kirkko muuttuu kovaa vauhtia. Talous sanelee toimintaa, yhteiskunnan maallistuminen tuo aina vain ahdistavimpia haasteita. Silti…mennään yhdessä eteenpäin uskossa ja elämässä. Yksin Jumalan armosta. Jeesuksen varaan heittäytyen. 

Karjalohjalla seurakunnan tilanne on viime vuosina muuttunut dramaattisesti. Itsenäisyys meni menojaan, vaan ihmiset ovat tallella. Sinä, minä ja kesäasukkaat päälle. Sukupolvi kerrallaan Jumala valmistaa itselleen seurakunnan, joka tavoittaa tämän elämän lisäksi Taivaan. Toivon sinun olevan tuossa joukossa. Tämän takia yhdistyksemme tukee karjalohjalaisia rukouksin ja eri tapahtumien kautta. Jeesuksen nimeä ja pelastuksen tärkeyttä ei koskaan julisteta liikaa. Tämän olemme velkaa menneille sukupolville ja perille päässeille pyhille. Eli tavallisille kristityille, jotka aikanaan heittäytyvät lahjakkaasti tai hätäpäisään Jeesuksen turvalliseen syliin. Sinun vanhempasi, ystäväsi, kenties lapsia on tuossa joukossa? He odottavat meitä. Tien perille sinä tiedät.

Siunausta ystävä. Rukoile Jeesuksen nimessä ja kysele päiviisi Jumalan tahtoa ja näkyä. Ota yhteyttä tarvittaessa kotiseurakuntaasi tai yhdistyksen jäseniin. Vaikka kyynärpäät meillä kolisevat kulkiessa, niin näky kaikilla tulee olla aina sama: Yksin Jeesus. Hän on tie, totuus ja elämä. Vain hänen kauttaan elämme turvassa maanpäällä. Häneen uskoen saavutamme Taivaan. Maallinen matka on aikanaan ohi ja  suuri seikkailu voi alkaa. Silloin ilo on todellista.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta,  yhdistyksen puheenjohtaja, rovasti



Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystävät ry.
Jäsenmaksu on 10 €/vuosi
tai 100€/ ainaisjäsen
FI20 4006 0010 1879 83

maanantai 27. kesäkuuta 2016

”Kiroile ja työtä tee paha sinut palkitsee”



Mukailen otsikossa hengellistä riimiä ”Rukoile ja työtä tee Herra sinun palkitsee”. Syystä. Olen puolen vuoden aikana kuulostellut ihmisten puheita mediassa ja erityisesti livenä enempi surullisena. Perkeleet lentävät ns. sivistyneillä puheissa, kuin entisellä katujätkällä Sörkän vankilan kulmilla. Politiikassa - ainakin pienemmissä palavereissa – on maan tapa suolata sanat kiroilemalla. Tässä kohden Suomi ei ole yhtään jakautunut. Ärräpäitä ja alapäänimittelyä kuulee viikoittain. Joissain yhteyksissä - meikäläisen ammatin takia - joku valittelee kielenkäyttöään. Kun kerran kaikkivaltiaan Jumalan aikana voi kiroilla kuin turkkilainen (vanha kansansanonta), niin miksi pahaista pappia huomioimaan?

Rippikoululeirillä Bergvikissä oli eri puolilta Lohjaa ihania nuoria naisia ja kehityskelpoisia miehenalkuja viikon ajan koolla yötä päivää. Lähes 50 henkeä – isoset ja opet mukaan lukien - Jumalan luomia ja Jeesukselle rakkaita kaikki tyynni. Vapaa-aika ja ruokailutilanteet olivat korville melkoinen shokki. Olen Unkan Baarin vakiasiakas ja Tanun ynnä kumppanien kaveri, joten en ole mikään neitsytkorva. Miehet uhoavat ja ovat naisia hitaammin kehittyvää lajia. Tollojen miesten kiroilu on toivottavasti ohimenevää keskenkasvuisuutta. Kvinnofolk…naisväki, kun kiroilee ja likaa itseään sanoillaan, niin se tuntui ja tuntuu meikäläisestä erityisen pahalta. 

Niin sanotut sivistyneet aikuiset puhuvat rasismista ja vähemmistöjen kunnioituksen tarpeellisuudesta. Tämä on tosi: Rasismi on pahasta, samoin vihapuhe vähemmistöjä kohtaan. Kaikki alkaa kuitenkin mielestä ja sanoista. Tytöt lentopallopelissä karjuvat toisilleen saatanaa ja vähän joka suuntaan lausetta: ” Vitun homo! ” Kyse ei ole vihapuheesta, eikä rasistisesta käytöksestä, vaan jumalattomasta, sivistymättömästä ja ahdistavasta kielestä, mikä kertoo yhteiskunnan, koulun ja perheiden enemmistön arjen arvomaailmasta.

Lasten takia olen pahoillani. Ja ehdottomasti kiroilijoiden. Lapset ansaitsevat rakkaudellisemman elinympäristön ja rikkaamman äidinkielen. Perheet, koulut ja yhteiskunta on suuressa vastuussa. Median vastuulla ei ole mikään. TV-ohjelmien vetäjät ovat ostettavissa olevia luopioita ja myötätuulen haistelijoita. Kansankirkon viimeiset mahdollisuudet ovat menneet piispojen kuittisekoilujen takia. 

Silti… jospa kuntien päiväkodit, kirkon kerhot ja lapsia rakastavat kodit tekisivät parannusta. Lapset ovat Jumalan silmäterä. Olemme vastuussa lapsista Jumalan edessä. Mitä voin tehdä lasten, ripari-ikäisten ja vanhempien parhaaksi tässä kohden? Uskon syntyminen, uskon kasvaminen, asioiden kirkastuminen synniksi ovat keinoja asian parantamiseksi. Viime kädessä on kysymys kiroilevan, paatuvan, rikkinäisen ja heikon ihmisen kotiutuksesta. Perkelettä julistamalla ja huutamalla, homoksi haukkumalla ja vihan vapaalla ilmaisulla ei Taivas tule koskaan todeksi. 

Jeesus armahda meitä, vapauta meidät. Rakastuin kaikkiin riparilaiseen ja isosiin taas kerran. Myös poikiin. Opettajakollegat tuntuivat rakkailta ja ihanilta ystäviltä. Edelleen olen enemmän kuin filantrooppi. Rakastan ihmistä Jumalan armon avulla. Myös heitä, jotka tunnen. Puhdas mieli on rakastavan Jumalan lahja sinulle, minulle, lapsille, nuorille, katujätkille… jopa toimittajille. Sanat merkitsevät. Jokainen sana.

Jeesus kanssasi, ystävä.
Heikki Linnavirta
-       Lohjan pappi, rovasti, kaupunginvaltuutettu, Perussuomalaisten valtuustoryhmän pj.