keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Päästä irti Karjalohjasta

”Päästä irti Karjalohjasta” on yhden, Suomen luterilaisen kirkon, piispan kehotus meikäläiselle vuosia sitten. En jaksa muistella, missä yhteydessä tuo lause tarttui mieleeni. Mietin usein:
  •        Ketä kerran kuussa pitämäni messut Karjalohjalla häiritsevät?
  •        Miksi ne haittaavat jotain täysin ulkopuolista piispaa?
  •       Miksi raahaudun edelleen, vaikka ahdistaa, Karjalohjalle?

Olen uskovainen pappi. Pyrin saarnaamaan Raamatulle kuuliaisesti. En revi, enkä kääri rullalle pyhän kirjan lehtiä eksegeetti-anarkistien, enkä kulttuurisieppojen tapaan. Lapsenuskoni ja olemassaoloni häiritsee – näin tulkitsen – Iisebelin hengen mukaisesti eläviä laitoskirkon rouvia, sekä arempia miehiä, jotka ovat jääneet tossun alle.

Karjalohja on osa Lohjan seurakuntaa, työyhteisöäni. Kristityn papin velvollisuuteni, on pitää Jumalan sanaa esillä - edes hiillosliekillä - Karjalohjan ihmisille. Muuten rakas kotiseutuni nukahtaa Ruususen ikiuneen, uudelleen rakennettu Kivikirkko muuttuu naakkojen asunnoksi. Kristillisen kirkon piispa kehottaa: ”Päästä irti Karjalohjasta”.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, rovasti, Lohjan pappi, Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan kirkkoherra 1988 – 2012 

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Homoeroottiset piispat Turusta ja Stadista

Tom of Finland on arvokkain tämän hetken tavaramerkki Suomessa. Elokuva, näytelmä, lehtikirjoituksia, näyttelyitä, Finlaysonin lakanoita ja nyt mannekiineja, jotka antavat kasvot ja vähän enemmänkin homojen puolesta.

En hyväksy homouden harjoittamista, koska olen kuuliainen Jumalan Sanalle. En tulisi vihkimään tai siunaamaan homoliittoja, vaikka kirkko käskisi. Tuollainen käskyttävä kirkko olisi jo antikristillinen lafka.

Minulla on ainakin yksi ystäväpariskunta, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa: Ihania ihmisiä molemmat. Minulla on useampia tuttuja ja puolituttuja homoja jo vuosien takaa. Silloin ei vielä ollut aggressiivista sateenkaariliikettä, eikä vihapuheisia homouden puolustajia.

Tuntemani ja tietämäni seksuaalisen vähemmistön edustajat ovat tavallisia ihmisiä. He pukeutuvat, kuten muutkin, arvostavat ja rakastavat – näin ymmärrän – sitä omaa rakastaan. Elävät elämää, jossa on seksin lisäksi paljon muuta ihmeellistä, rikasta ja kaunista. Arjen iloja ja suruja.

Kahdelta piispalta on homma karannut lapasesta. He eivät puolusta, rohkaise tai tue tavallisia homoja. He ovat syttyneet erotiikalle, pornolle ja haureellisuudelle. He yhdistävät homoseksuaalisuuteen Tom of Finland tyylisen elämän ja irtosuhteet, itsetyydyttävän seksuaalisen vapauden, alaikäisten oikeuden harrastaa seksiä heti kun joku on hollilla. Piisparessukat tuhoavat arvoja yhteiskunnasta, kuin viinaporvarit ja siveät huorat Lapissa Laestadiuksen aikoihin. Myös niiden, tavallisten ihmisten, jotka ovat – valitettavasti – valinneet homoseksuaalisen elämäntavan. 
Ihmettelen luterilaista kirkkoani, joka sallii piispoille ja muutamille hyväkkäille ihan mitä vain. 

Ylikorostunut seksuaalisuus on muotia valtaeliitin parissa. Miellyttääkseen Lutherin kirkko vaikenee ja keskittyy harrastamaan juhlavuosispektaakkeleja. Muutama hassu konservatiivipappi koettaa pistää kampoihin, koska kirkon jäsenistä enemmistö haluaisi edelleen ja aina vain kuulua kirkkoon, missä on joku agenda, toimintaohje ja… hyvä uutinen Jeesuksesta. 

Jumala, varjele sydämeni katkeroitumasta. Kanna, kun olen valmis luovuttamaan.  Auta Herra näkemään suunnitelmasi. Vakuuta minut, että sinulla on suunnitelma. Onhan, Jeesus? 

Jeesus kanssasi, ystävä
Heikki Linnavirta, rovasti

lauantai 28. tammikuuta 2017

Naispapit, toivossa väkevät

Vuonna 1982 porukkaa vihittiin papeiksi Helsingin tuomiokirkossa.  Meidät – kahdeksan maitopartaa - puettiin messun kuluessa koreiksi, kuin riikinkukot konsanaan. Oli kasukka- lännenpukua kaikilla väreillä, avustajia säheltämässä ja vanha piispa siinä keskellä, kuin keisari Vespasianus. Sauva kädessä ja tötterö päässä. Hieno juhla meille kahdeksalle. Julkinen kutsu Suomen kansankirkon papeiksi.

Neljä maisterisnaista asetettiin samassa tilaisuudessa lehtorin virkaan, tai minne lie. Miesten kukkoilun aikana he istuivat saarnastuolin takana lähes näkymättömissä. Neljä varpusta joutui katsomaan riikinkukkojen soidinmenoja. Tuli paha olo meikäläiselle.

Tutustuin naispappeihin 1982 Ruotsissa. Meillä oli Köpingin seurakunnassa useampi pappi: neljä viisi miestä ja yksi rouheen mukava nainen. Kaikki koimme olevamme vain pappeja. Erilaisia, eritavalla Raamattua painottavia, mutta jokaisella meistä oli näky Kristuksen kirkosta. Olimme seurakunnan palvelijoita: miehiä ja naisia. Lähiseurakunnissa näitä naispappeja oli pilvin valoisin, joihin oli ilo tutustua.

Suomeen naispapit tulivat myöhemmin (1988 alkaen). Taistelu oli toisille rankkaa. Maallinen yhteiskunta auttoi naispappien kotoutumista kirkkoon ja virkaan. Piispat olivat, kuten aina: myötätuuleen purjehtijoita. Mukana surffailivat ja opettelivat peukuttamaan. Paitsi ei se Oulun piispa. Muutama virkaiältään vanhempi naispappi on edelleen haavoilla. Kohtaan silloin tällöin näitä onnettomia sotaratsuja, jotka taistelevat vuosikymmenestä toiseen vanhasta muistista. Donna Quijotet. Heillä sekoittuvat suloisesti pappeus, tasa-arvokysymykset, feminismi, sateenkaariaate, katolinen liturgia ja ultraviherrys. 

Iloitsen jokaisesta kohtuullisessa sovussa ja rakkaudessa elävästä papista, miehestä ja naisesta, vaikken heidän raamattunäkemystä aina jaakaan. Erityisesti iloitsen uudesta pappispolvesta, jonka keskeltä kasvaa kirkon uudistajia ja uskonpuhdistajia, kristittyjä, joilla on näky Jeesuksen kirkosta. Sanan kirkosta. Miehistä ja naisista. Papeista.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, rovasti

tiistai 3. tammikuuta 2017

Hyvämaineisen ystäville Siunausta ja iloa vuodelle 2017

Rakkaat ystävät

Uusi vuosi tuo selkiintyneempiä toimintakuvioita yhdistykselle. Olimme toivoneet yhteistoimintaa alueseurakunnan kanssa kirkonmäellä, mutta emme ole ihan kelvollisia. Oikeastaan hyvä näin. Toimimme tulevana vuonna siis muualla Karjalohjalla. Wanha Emäntä kahvilassa kokoonnumme kerran kuussa laulujen, kahvin ja hartauden merkeissä. Muutaman kerran tullemme pitämään jumalanpalveluksen/kirkkohetken kenties Seurojentalolla tai Tupalassa. Etsimme myös muita mahdollisia tiloja. Ehdottaa saa. Miten olisi yhdistyksen järjestämä torikirkko? Tai kirkkohetki Pyhän Ristin hautausmaan alueella? Johannes kappeli on ymmärtääkseni myös käytettävissä.

Hyvämaineisen Yhdistyksen tuki on ollut huomattavaa Karjalohjan alueen rippikoululaisille. Olemme stipendiöineet isosia/assistentteja, jakaneet hyvää hengellistä kirjallisuutta. Jotain spesiaalia koetamme järjestää kuluvanakin vuonna. Kenties tutustumisreissu Turun Lidliin ja tuomiokirkkoon? Olisi hyvä viedä terveisiä myös Turun Palvelutalo Wileniin (Ukkokoti). Yli kahdenkymmenen vuoden ajan olemme käyneet tervehtimässä vanhuksia ja vieneet heille Karjalohjan terveiset.

Suuri henkilökohtainen tuki yhdistykseltä on meikäläiselle siinä, kun messut, jotka saan kerran kuussa pitää Kivikirkossa, ovat olleet ihan suosittuja.  Kiitos yhdistyksen kustantaman ilmoittelun. Koen karjalohjalaisten tappiona sen, kun kirkonmäen jumalanpalveluksia ei enää pidetä kaikkina pyhinä/sunnuntaina. Loppiainen passataan. Tapanin messukin jäi pitämättä. Tämän takia yhdistyksellä on ilo järjestää muutama jumalanpalvelus jossain Karjalohjan alueella.

Käyn edelleen pyydettäessä Eulaaliassa ja Tupala/Kotolassa. Kunhan muulta papintyöltäni Lohjalla ehdin. Kirkollisiin toimituksiin olen pyrkinyt myös mahdollisuuksien mukaan tulemaan, kun karjalohjalaiset ovat pyytäneet. Aina tämä ei järjesty, mutta joskus kuitenkin.

Ystävät. Muistakaa yhdistystämme rukouksin ja taloudellisesti. Liittykää jäseneksi ja maksakaa jäsenmaksunne. Kertokaa ajatuksia, miten voimme vaalia kirkollista perinnettä karjalohjalaiseen tapaan myös tulevaisuudessa. Meillä on kunniakas historia, vaan tuleva saa olla vieläkin parempi. Kristillisessä työssä emme kilpaile, vaan todistamme uskosta Jeesukseen. Paikallisesti, maakunnallisesti, globaalisti ja rakkaudella.

Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystävät ry

Heikki Linnavirta, yhdistyksen puheenjohtaja, rovasti, 
Lohjan diakoniapappi, Karjalohjan hyvämaineisen 
seurakunnan kirkkoherra 1988 - 2012

torstai 3. marraskuuta 2016

Kairos ja krooninen kakkahalvaus*

Havahtuminen on nopea juttu. Intohimoinen elämä on tavoiteltavaa. Raamatun mukaan se on yltäkylläistä elämää nykyhetkessä virren 338 sanoin ja vähän nopeammin: ”Hetki vain ja päivä kerrallansa”. Vuosia sitten koin kaksi pysähdyttävää tapahtumaa. Siitä rankemmasta menin läpi itkien ja nauraen Jumalan armon avulla. Toisen haasteen yritin hoitaa ihan itse. Tästä kehittyi krooninen masennus. Kummelisanoin: ”Ahdistus, tuska, kiusaus”. Normaalia masennusta syvempi tapaa elää, tai olla elävinään.

Havahduin äskettäin ihan kuin ilman syytä. Koetan selittää. Kuunnellessani Aleppon kelloja, seuratessani suomalaisten sometusta ja tutustuessani kahteen veijariin USA:sta median välityksellä, havahduin lähes aikuisuuteen. Maailma on kaikessa kauheudessaan naurettavien, arkojen, vihaisten ja lapsellisten ihmisten temmellyskenttä. 

Uuteen heräämiseni vaikutti eniten Jeesuksen kohtaaminen. Sana meni läpi ja Jeesus tuli livenä lähelle. Ainoa syy elää ja olla hereillä, on haparointi hetkestä hetkeen Jumalan kanssa kaksin. Koulutyöpaikkapolitiikkakirkkovaltaistuinkiusaajat eivät saa viimeistä sanaa. He ovat kerran tuomiolla pahuudestaan. Ovat he sitten isisjengiä, amerikkalaisia, venäläisiä tai kotimaisia vihapuhujia ja murhaajia.

Isointa elämässäni on parannuksen teko ja katumus. Minussa on kiusaajaa ja vihan liekillä elävää ihmistä yhtä lailla kuin muissa. Peili on hyvä muuhunkin kuin itsensä ihailemiseen. Siitä näky ihmeen itsekäs ja muita arvosteleva besserwisser, joka tarvitsee Jeesuksen sanaa: ”Heka, en minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee”. Ja minä menen. Jeesus halkaisee tuulta ja meikäläinen kulkee takavasemmalla, kuin maailman urhoollisin hiiri.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Lohjan diakoniapappi, rovasti

*huomaa sana ”kakka”. Kohta suuni on siisti kuin beduiinin peppu.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kirkkoja - Herran huoneita

Kirkot ovat olleet minulle rukouksen ja hiljentymisen paikkoja. Turvapaikkoja kiireen ja pelon maailmasta. Saan olla Jumalan hoidossa. Lähes sama olenko seurakuntalaisena tai papin hommissa. Miellän kirkot Jumalan huoneiksi, Jeesuksen ja meikäläisen treffaamispaikoiksi. Samalla tavoin kokevat varmasti monet, monet muutkin ihmiset.

Viime vuosina tilanne on muuttunut. Kirkoissa on maksullisia konsertteja, maallisia tai hengellisiä, mutta ilman pääsylippua et pääse kirkkoon. Minulle tuo ei ole taloudellinen taakka, mutta köyhille ja vähätuloisille kyllä. Erityisesti kirkon historiallinen, kristillinen sanoma katoaa rahan pläräämisen myötä.

Pahempi muutos on antikristilliset tilaisuudet kirkon tiloissa. Tarkoitan itämaisten uskontojen invaasiota kirkkoihin: joogaa, meditatiivista kuljeskelua tyyny tai patja kainalossa, erityismessuja synnin sitomille, jotka eivät halua muutosta. Tarkoitan sateenkaarimessuja.

Kirkkorakennukset ovat yleensä vuosisatojen aikana yhteisin uhrauksin työstetty. Seurakuntalaisille tuotettu sisältö on valitettavasti paljolti uuspakanallista. Kristitty Mikkelin piispakin on ahdistuneena kirjoittanut asiasta. Kiitos Herralle. Jumalan läsnäolo liittyy ihmisiin. Kirkot ovat sittenkin vain rakennuksia, mutta välittyy tyly kuva kirkoista, joihin ennen tultiin hiljentymään, rukoilemaan Jumalan armoa, etsimään turvaa ja mahdollisuutta uuteen alkuun. 

Nyt rakkaat kirkot ovat samalla tasolla, kuin Jerusalemin temppeli Jeesuksen aikoihin. Jeesukselta paloi ainakin kerran pinna, kun hän katseli mammonan palvontaa ja ihmisten jumalattomuutta. Hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos kaupustelijat ja muut tori-ihmiset, kaatoi heidän markkinapaikat ja huusi: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone, mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan”. (Matteus 19:46) Tämä tapahtui vuoden 33 tienoilla. Roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin vuonna 70 jKr.

Jeesus kanssasi, ystävä
Heikki Linnavirta, rovasti

torstai 7. heinäkuuta 2016

Se on moro



Rakas ystävä. Tässä sulle kristillisen seurakunnan tukiyhdistyksen kesätiedote. Käy kirkossa ja harrasta kristillistä elämää ilon kautta. Lutherin Martin kirkko muuttuu kovaa vauhtia. Talous sanelee toimintaa, yhteiskunnan maallistuminen tuo aina vain ahdistavimpia haasteita. Silti…mennään yhdessä eteenpäin uskossa ja elämässä. Yksin Jumalan armosta. Jeesuksen varaan heittäytyen. 

Karjalohjalla seurakunnan tilanne on viime vuosina muuttunut dramaattisesti. Itsenäisyys meni menojaan, vaan ihmiset ovat tallella. Sinä, minä ja kesäasukkaat päälle. Sukupolvi kerrallaan Jumala valmistaa itselleen seurakunnan, joka tavoittaa tämän elämän lisäksi Taivaan. Toivon sinun olevan tuossa joukossa. Tämän takia yhdistyksemme tukee karjalohjalaisia rukouksin ja eri tapahtumien kautta. Jeesuksen nimeä ja pelastuksen tärkeyttä ei koskaan julisteta liikaa. Tämän olemme velkaa menneille sukupolville ja perille päässeille pyhille. Eli tavallisille kristityille, jotka aikanaan heittäytyvät lahjakkaasti tai hätäpäisään Jeesuksen turvalliseen syliin. Sinun vanhempasi, ystäväsi, kenties lapsia on tuossa joukossa? He odottavat meitä. Tien perille sinä tiedät.

Siunausta ystävä. Rukoile Jeesuksen nimessä ja kysele päiviisi Jumalan tahtoa ja näkyä. Ota yhteyttä tarvittaessa kotiseurakuntaasi tai yhdistyksen jäseniin. Vaikka kyynärpäät meillä kolisevat kulkiessa, niin näky kaikilla tulee olla aina sama: Yksin Jeesus. Hän on tie, totuus ja elämä. Vain hänen kauttaan elämme turvassa maanpäällä. Häneen uskoen saavutamme Taivaan. Maallinen matka on aikanaan ohi ja  suuri seikkailu voi alkaa. Silloin ilo on todellista.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta,  yhdistyksen puheenjohtaja, rovasti



Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan ystävät ry.
Jäsenmaksu on 10 €/vuosi
tai 100€/ ainaisjäsen
FI20 4006 0010 1879 83